perjantai 31. elokuuta 2012

Paljastuksia

Vielä muutama makupala paljastukseksi näin viikonlopun iloksi. Varmaa on siis ainakin se, että tulemme käyttämään heinäseipäitä häidemme sisustuselementtinä. Varmaa ei ole vielä, valitsemmeko aita tyyppisen ratkaisun, tikkaat vaiko "telineen". Tarkoitus on joko laitta valoja tai kynttilöitä esille näihin elementteihin. Seiväs asetelmia voi myös käyttää kiitoskarkkien ripustamiseen tms. Asetelmia saattaa löytyä sisältä tai ulkoa, se jää nähtäväksi:)

"Telineestä" voi ripustaa esim. tuikkuja tai lyhtyjä. Voivat sijaita sisällä tai ulkona. Kiva siirrettävä sisustuselementti sitten kotiin:)

Hieman erilaiset tikkat. Voi ripustaa vaikka valoja

Perinteisemmät tikkaat




Viikonloppua vasten paljastan myös kuvan vihkisormuksestani. Siinä on sekä kelta- että valkokultaa ja pieniä timantteja. Ei yhtä timanntinen kuin toivoisin, mutta juuri meidän budjettiin sopiva ja sain sitä valkokultaakin sitten samalla:) Mielestäni sormus on myös ajaton, verrattuna erittäin hyvänä kakkosena tulleeseen sormukseen:)

VÄHÄN tämän tyylinen oli hyvä kakkonen. V oli kuitenkin todella paljon ohuempi, kuten koko sormus.

Tästä kohtaa on poistettu kuva vihkisormuksestani:)


Vielä yksi paljastus: Olen löytänyt itselleni morsiuspuvun<3<3 hih:) Nyt pitäisi vain malttaa odottaa ensi kesään:) Onneksi voi ostella sitten jo siihen sopivia kenkiä ym:) Lisää puvusta saatan paljastaa myöhemmin:)

Värimaailma


Kuten jo aiemmin kirjoitin on häidemme väriksi päätetty musta-valko-kulta. Tai näin oli ainakin vielä eilen:D Eilen näytin miehelleni kuvia meidän juhlapaikastamme, jossa oli juuri järjestetty musta-valko-hopeat häät. Mielestäni heidän mustanpuhuva karkkibuffa pöytänsä oli upea, mutta salissa oli mielestäni liikaa valkoista ja mielestäni tila näytti liikaa sairaalalta. Näytin nämä kuvat miehelleni ja hän järkyttyi totaalisesti. Hänen mielestään tila näytti samalta kuin hautajaisissa.

Itse olin asiasta eri mieltä, mutta sanoin tietenkin, että voimme värit muuttaa, sillä enhän halua, että sulhasestani tuntuu koko ajan siltä, että hän on ruumishuoneella, suremassa päättynyttä elämää. Mieheni on erittäin huono kuvittelemaan, miltä jokin näyttää, mikäli osan mustasta vaihtaisi esimerkiksi toisen väriseksi jne.

Näytin kuitenkin täältä blogistani hänelle muutamia kuvia ja nyt näyttää siltä, että olemme päätyneet pitämään värit mustavalkoisena, mutta lisäämme kesäistä, hempeää vihreää koristukseen. Itse olen todella tyytyväinen tähän ratkaisuun, sillä pidän mm.limenvihreästä, vaikka en sitä kuitenkaan haluaisi pääväriksi. Toivottavasti pystymme löytämään kompromissin, sillä kovasti haluaisin pitää kiinni tuosta mustavalkoisesta, sillä olen jo löytänyt meille teemaan sopivan kakun, koristeen, kortit, unelmien kimpun jne. Kurjaa, että mies ei ollut osannut visioida mustavalkoista teemaa etukäteen tarpeeksi tarkkaan.

Mutta totesipa mies kuitenkin eilen, että en ainakaan enää koskaan sano, että "ei väliä" tai "ihan sama, ei mulla ole tähä mielipidettä". Sanoi vielä, että hänellähän on tunnetusti vahvat mielipiteet joka asiaan, niin miksi ei myös järjestelyihinkin:) Ehkä oli ihan hyvä, että mies hieman pelästyi, ehkä hän on nyt aktiivisemmin mukana järjestelyissä:)

Ajattelin myös, että jos otamme mukaan vihreää, ja bling blingiä on kuitenkin oltava, vaihdan sen kullan sitten joko hopeaan tai kirkkaaseen "timanttiin". Löysin eilen eräästä liikkeestä ihania sydän punoksia ja käyn tänään katsomassa, mikäli niitä on vielä myynnissä. Ostan niitä sitten muutamia koristeluita varten:)

Katsotaan, mihin väriteemaan sitä nyt sitten loppuen lopuksi päädytään:) Tässä kuitenkin hieman kuvia antamaan suuntaa siitä, mitä eilen mietimme.

Ja vaikka näissä kuvissa on paljon vihreää, ei se tule olemaan kuin pieni lisäväri. Kuvilla yritetään demonstroida halutun virheän sävy. Mikäli päädymme kukka asetelmiin, on tarkoitus mennä mm.halvalla harsokukalla ja luonnonkukilla.

P.S, isännällä on noin viikko aikaa lyödä lukkoon oma milipiteensä värimaailmasta:) Näin sovimme eilen:)


Haluttua vihreää juuri sopivan vähän

Entä jos pöytien mustat kaitaliinat vaihtaisikin tälläiseen raidoitukseen?

Halutin tyylistä. Ilman korkeita kukka-asetelmia. Pienet kukka-asetelmat vaihtaisivat värinsä valkovirhkeään



















keskiviikko 29. elokuuta 2012

Morsiuskengät

Eksyin tässä taannoin surffailemaan Brandoksen sivuille (josta kuvatkin muuten ovat). Kengän tulee toki olla mukava, mutta myös kaunis. Itse en etsi sitä käytännöllistä kenkää:) Mielellään sille tulisi olla myös jatkokäyttöä, joten ehkä valkoinen ei välttämättä ole se minun värini. Minulla on kyllä kotona yhdet kengät, joita suunnittelin, mutta ei tuolla Brandoksellakaan kaikkien kenkien hinnat olleet niin huimat etteikö voisi tosissaan harkita uusien ostamista. korkea niissä pitää olla ja olen tottunut koroilla kulkemaan, joten korot eivät tuota ongelmaa, kunhat ovat mukavat jalassa:) Tässä Brandokselta kenkiä, jotka osuivat silmään:) Ja nyt vasta katsoin kivoja kuvia, taidan illalla mennä sivuille takaisin ja katsella tarkemmin hintoja:)





Söpöt ja romanttiset


Jälkikäyttö olisi taattu


Bilemorsian?




Aivan ihanat!



Myös jälkikäyttö olisi taattu!

Samat kuin alla


Pinkki ei ehkä ole kyllä minun värini, mutta söpöt ovat:)

Kaunis muotoilu


Perinteinen

Kaunis koristelu
Tässä siis vasta yhden liikkeen valikoima:) Tarkempia tietoja www.brandos.fi

Lisäys: Ja tietty mun lempparit oli sieltä kalliimmasta päästä, melkee 100e:D Mut onneks kengillä ei oo mikään kiire:) Ja olihan tosa vasta yhden liikkeen valikoimaa:)

tiistai 28. elokuuta 2012

Kutsu

Kutsut ovat ainakin sellainen asia, joita voi jo etukäteen värkätä, vaikka tarkka kutsuvierasmäärä ei vielä olisi tiedossa:) Tässä muutamia mukavia malleja. Väriteemamme näkyy tietty jo tässä vaiheessa:) Jos jollakin on vinkata kivoja kutsukorttimalleja niin laittakaapa vinkkiä tulemaan:)


Simppeli












Keksejä?

Miksi kiitoksen pitäisi tulla karkin muodossa kuten tähän mennessä lähes kaikissa häissä joissa olen käynyt. itse jossain kohtaan ihastuin ajatukseen keksistä kiitoskarkkina:)


Fortune cookie- tervehdys ja kiitos löytyy sisältä

Värikästä

Minipurkki


Hempeää ja varmasti in


Kenties keksibuffa? Karkkibuffan sijaan..

Vai pitäisikö kiitoslahjan olla jotain erilaista?


Hunajaa

Itse tehtyä öljyä?

Oman maan antia

Vadelmavodkaa, oman pihan marjoista toki




Vai jotain kesäistä ja kestävää?


Kukkabuffa? Ja miehet tykkää:D
Kiitoskukkia, seinältä. Lisä kiva koristeluun.

Mukaan otettavat koristekukat?

Romanttisia ruusuja?

Istuta itse


Yrttejä?



Kuvat: Martha Stewart