maanantai 14. heinäkuuta 2014

Ensimmäinen hääpäivä

Ja niin se vuosi vaan meni:) Eilen saimme viettää ensimmäistä hääpäiväämme:)<3  Päivä alkoi Lappeenrannan puolelta osuvasti "Neljät häät" ohjelmalla, jossa yhdellä parilla oli sama häävalssi kuin meillä ja yhdellä parilla sama kirkko ja sama juhlapaikka:) Pääsi ihanasti hääpäivän tunnelmaan:)

Hääpäivää vietettiin kolmessa eri paikassa: Lappeenrannassa, Sysmässä ja Hämeenlinnassa. Tapasimme kavereita ja nautimme hyvästy ruoasta, ihanista maisemista ja tietenkin toistemme seurasta:) Hääpäivälahjan sain jo edellisenä iltana kun K ei malttanut piilotella sitä:) Sain Englanninspringerspanielia muistuttavan pehmolelun, jolla oli kaulassa upea hopearannekoru pantana<3 Minun lahjanihan oli tosiaan tuo sukunimen muuttaminen:) Tänään vielä hieman jatkoimme fiilistelyä mm. kuuntelemalla esiintyjiemme vetoa häävalssistamme:)



Mm. näissä maisemissa saimme nauttia toistemme seurasta<3
Yllä oleva video on kuvattu häistämme. Laulajana ihana Aino ja Bändinä Duo Menox:)

Oli tuo 13.7 2013 niin ihana päivä:) Olen tässä miettinyt, että olisikohan tuo päivä ollut tunteikkaampi, jos olisin vaihtanut nimeni Laineeksi heti, mutta turha sitä on jossitella. Ihana päivä kuitenkin oli ja paljon ihania muistoja siitä jäi<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!