sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Vihdoin askartelu postausta

Askartelimme eilen K:n kanssa menukartiot loppuun ja ihan hirveän suuri hatunnosta K:lle. Hän askarteli tosi hienosti ja ahkerasti, jopa ilman minua. Jaksoi monesti mainita, että minä olen jo nähnyt niin paljon vaivaa järjestelyiden ym. eteen, että on nyt hänen vuoronsa:) Ja hän kertoi myös pitäneensä askartelusta:) Vou!

Tässä nyt valmiit kartiot (onnistuttiin jopa tekemään ilman mitään ongelmia, jes!)

Ompas tummat kuvat...


Valmiiksi on myös saatu suurin osa nimikylteistä, mutta eilen tajusin, että niitäkin on liian vähän, sillä arviomme siitä, että paikalle ilmestyisi vain noin 60 aikuista on mennyt pieleen (meillä oli paljon epävarmoja tulijoita ja epäilimme, että lähes kaikki peruisivat, toisin on kuitenkin käynyt ja vain 1 perui). Paikalle tuleekin nyt siis 70+9+1 viesrasta (aikuiset, lapset, vauva)




Kaikissa korteissa on tuo lehti härpäke toisella puolella. Osassa on hopea nauhaa, osassa hopea maalaus, kun nauha loppui kesken. Nyt nuo loput 10 tulevat toistaiseksi olemaan siis ilman lehtiä ja ilman nauhaa, taitaa tulla siis kolmenlaisia kortteja:D

Olemme jo aikoja sitten ostaneet myös nuor "riisikorit", jotka siis täytetään kauralla.


Ja valitsimme nyt sitten marsseiksi Toivo Kuulan sisään tullessa ja Mendelssohnia ulos tultaessa.

Nyt pitää lähteä koiran kanssa lenkille, sillä olemme kohta lähdössä kuulemaan tulevan kotimme kuntokartoituksen tuloksia ja sopimaan kauppakirjojen allekirjoituspäivän:)

OIkein mukavaa sunnuntaita teille kaikille:)!



Ensin huonot uutiset (sitten asiaa häämatkasta)

Henkilökohtaisesti en voi sanoa olevani kovin hengellinen ihminen. Kirkoissakin käyn vain hautajaisissa, häissä ym. ja satunnaisesti jouluna. Olin kuitenkin kovasti odottanut kuulutusten lukemista kirkossa. JOtenkin halusin painaa mieleeni sen tilaisuuden, kun seurakunnan edessä on kerrottu meidän menevän vihille.  Miehelleni, joka on saanut vankan kristillisen kasvatuksen tämä oli vielä isompi juttu kuin minulle.

Olimme kutsuneet paikalle mm. mummuni ja vanhempamme. Saimme kirkkoon mukaan kuulutuksia kuuntelemaan erittäin pakanan isäni sekä K:n äidin. Voitte uskoa, että pettymys oli valtava kun huomasimme, että kuulutuksiamme EI LUETTU!! Olimme varta vasten pyytäneet kuulutukset siihen kirkkoon, jonka jäseniä olemme olleet sen 20 vuotta. Luettiin kyllä kuolleet ja kastetut, mutta meidän nimiä ei lausuttu.

Nyt harmittaa ja kiukuttaa suunnattomasti!! Lähdimmekin kirkosta menemään kun muu seurakunta jäi ehtoolliselle. Nämä kuulutukset piti lukea se pappi, josta emme loppuen lopuksi vihkipappia saaneetkaan. Sekin korpesi.

Tätä kiukkua lieventääksemme, me varasimme tänään HÄÄMATKAN:)

Tämä tuore pari suuntaakin Sardinian (ja sen jälkeen suunnitelmissa oli Sisilia) sijaan Kreikkaan ja Samokselle:)! Pähkäsimme monta päivää kahden hotellin välillä. Yritimme kysyä apua siellä käyneiltä tutuilta ja jopa matkatoimistosta! Ja turhaan.

Päänvaivaa näissä kahdessa hotellissa tuotti niinkin pieni asia kuin se, että toinen on keskustahotelli. LÄhellä kaikkia palveluita, mutta rantaan olisi ollut lähes 2km matkaa. Toinen hotelli on taas rantakohde, mutta lähimpään keskustaan ja kaupoille on 2km:D

Päädyimme kuitenkin sitten tuohon hieman kalliimpaan rantakohteeseen. Kyseessä on Pythagorionissa sijaitseva 4 tähden hotelli Naftilos. Valitsimme matkan puolihoidolla ja merinäköallalla. Tässä hieman lisätietoa hotellista ja kohteesta.

Hotelli:

"Rauhallisessa Naftiloksessa on meri alati läsnä. Tämä näkyy niin hotellin merellisessä sisustuksessa, kuin ennen kaikkea kontrastina vaaleille rakennuksille, kuin kaunis lavastus. Naftilos sijaitsee Pythagorionin laidalla, kävelymatkan päässä rannalta. Täällä voit nauttia rauhallisesta lomasta ihastuttavissa maisemissa."





Kohteesta:

"Viehättävä Pythagorion tarjoaa useiden rantojen lisäksi pittoreskin satama-alueen, jonka ympärillä sijaitsee ravintoloita, baareja ja pikkukauppoja. Taustalla asuintalot kipuavat vihreiden kukkuloiden rinteitä kuin antiikin amfiteatterin lehterit. Täällä sijaitsee hieno, perheille soveltuva Blue Village -lomakylämme sekä tyylikäs Blue Couples erityisesti ilman lapsia matkustaville.
Pythagorion sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä lentokentältä. Sataman kävelykadulta voit ostaa koruja, käsitöitä, vaatteita ja kenkiä. Löydät myös useita ravintoloita, kahviloita ja baareja, joista osassa on tarjolla myös elävää musiikkia. Tunnelma on korkealla tiheimmissä kahvila- ja ravintolakeskittymissä, mutta useimmat korttelit ovat harmonisen rauhallisia. Satamassa näet vieri vieressä kalastusveneitä, purjeveneitä ja ehkäpä muutaman ankkuroidun luksusjahdinkin."

Tiedot Finnmatkojen sivuilta.










Kohteessa järjestetään hyviä retkiä, joihin meidän on tarkoitus osallistua. Matka on nyt tilattu uudella sukunimelläni:) Meinasi tippa tulla linssiin kun tätä kirjoitin:) Matkaan lähdetään ke 17.7, joten pikapassin hankkimiseksi se menee:)

Onko teillä muilla kokemusta Samoksesta? Mielipiteitä?? Mielellään toki vaan niitä positiivisia;)

Lisäys: Olen jo pitkään haaveillut pääsystä Helsingin Flamingo hotelliin ja kuinkas kävikään, että se on Sokoshotelli:) Eli saamme henkilökuntahintaan sieltä huoneen:)! Nyt vaan pian siis varaamaan sekin:)!


perjantai 28. kesäkuuta 2013

Etsitkö lahjaa?

Etsitkö hieman erilaista lahjaa puolisollesi tai vaikka ystävällesi?

tänään törmäsin itselleni täysin uuteen sivustoon: www.elamyslahjat.fi enkä pysty nyt lopettamaan selailua! Huikeita erilaisia lahja vaihtoehtoja kun ei halua ostaa tavaraa!

Käykää tutustumassa!

Häävirret

Kirkkoon.fi sivustoilta löytyy kattavasti tietoa mm. häämarsseista jaa valsseista. Myös virsien etsiminen on tehty helpoksi netistä löytyvän virsikirjan avulla:)

Meillä tullaan todennäköisesti laulamaan yksi virsi. Sukumme eivät ole laulavaista kansaa, mutta mielestäni on kohtuullista, että kirkkohäissä lauletaan edes yksi virsi. Sivustolta löytyy tieto, että virsikirjan virret 238-241 ovat tarkoitettu vihkitilaisuutta varten. Muitakin virsiä saa toki valita.

Lueskelin nuo kyseiset virret läpi, eivät kovasti sytyttäneet. Mutta en ole suuri virsien ystävä muutenkaan. Ajattelin, että jompi kumpi seuraavista voisi olla se virsi, joka häissämme lauletaan. Todennäköisemmin jälkimmäinen.

Virsi 239


1.
Loi Herra kuvaksensa
tomusta ihmisen,
lähelle toisiansa
tarkoitti jokaisen.
Hän liittää meidät yhteen
toisiimme luottamaan
ja vierellämme kulkee
uskollisuudessaan.

2.
Kuin Kristus seurakuntaa
kärsii ja rakastaa,
niin myöskin mies ja vaimo
toisiltaan hoivan saa.
Nyt meitä kahta kantaa
yhteinen kutsumus:
jokaiseen päivään löytää
voimaksi rakkaus.


Tai tästä osa säkeistöistä (varmaan* merkityt)


Virsi 238


* 1.
Avioliiton Jumala
asetti onneksemme,
sen siunaavassa suojassa
toistamme auttaaksemme.
Rakkauden kasvupaikaksi
sen Isä meille tarkoitti.
Herralle kiitos olkoon.

*2.
Miehen ja vaimon liittoa
salaisuus suuri kantaa:
itsensä, rakkautensa
kirkolleen Kristus antaa.
Mies rakastakoon vaimoaan
kuin Kristus itse kirkkoaan.
Herralle kiitos olkoon.

*3.
Uskollisuus ja luottamus
on kodin suojamuuri.
Avioliiton puhtaus
on voimanlähde suuri.
Me kunnioittaa tahdomme,
rohkaista toinen toistamme.
Herralle kiitos olkoon.


 4.
Jos itsekkyyden turmelus
särkeekin paljon täällä,
avioliiton siunaus
säilyvä on maan päällä.
Yhdessä pitää tahdomme
ehjänä pyhän liittomme.
Herralle kiitos olkoon.

5.
Pienten ja suurten parasta
tarkoittaa Isä taivaan.
Hän antaa kotiin lapsia,
tuo voiman työhön, vaivaan.
Vastuuseen ohjaa rakkaus,
yhteinen kasvaa rukous.
Herralle kiitos olkoon.

6.
Rakenna itse kanssamme,
Jumala, kotiamme.
Ilossa, ongelmissamme
vahvista liittoamme.
Anteeksiannon rauhassa
suo meidän yhteen juurtua.
Sinulle kiitos olkoon.


Lauletaanko vihkitilaisuudessanne virsiä? Joko olette omanne valinneet? 

Häämarssi

Tässä pitäisi pikku hiljaa ilmoittaa kanttorille haluamamme häämarssit. Vaihtoehtoja on varmasti monia, mutta jotenkin nuo perinteisimmät kuitenkin säväyttävät minua. Johtunee varmasti täysin siitä, että niitä on pienestä tytöstä asti kuunnellut häiden yhteydessä ja ne luovat sen prinsessatunnelman jota on pienenä tyttönä saanut vain seurata sivusta.

Tällä  hetkellä pähkään sekä sisääntulo, että ulostulomarsseissa kahden marssin välillä.

Sisään tullessa tämän hetken vaihtoehdot ovat:



tai



Ulostuloon marssi vaihtoehtoina

tai


Mitkä teillä tulee olemaan marsseina? Mitä mieltä olette noista vaihtoehdoista?

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Avautumista huomenlahjasta

Huoh! Olen jo monta tuntia pyöritellyt tuota huomenlahja ideaa ja on se vaikeaa! Oon lukenut kaikenlaisia keskustelu, mutta mitään ei löydy. Muutamia ihan semiok ideoita on löytynyt/tullut mieleen, mutta ne on semmosia hätätapaus ideoita.

Eli niitä ideoita otetaan edelleen vastaan, tässä hieman avautumista aiheesta.

Jossakin ehdoteltiin tatuointia, ei onnistu, miehellä piikkikammo
Taskumatti, ei, olen jo ostanut kaksi, olisi vähän kulunut idea
Kello on semiok idea, mutta kun miehellä on tosi hyvä kello jota rakastaa enkä halua, että kumpikaan jäisi käyttämättä
Koru. Joku laatallinen rannekoru vois olla ihan jees, mutta a)hänellä on jo yksi ja b)jota hän ei käytä. K ei ole korumiehiä. Mietin kyllä hetken uutta nominationin mustaa rannekorua jollakin kivalla lisäosalla, katsotaan päädynkö siihen. Meni ainakin työssä ihan mukana kun ei juuri ole sitä vaaraa, että koru tarttuisi johonkin kun on ihan myötäinen
Matka jonnekin. No joo, suomen sisällä ehkä, mutta ainoa mistä saisin hänet innostumaan on Lappi ja en löytänyt kalenterista järkevää kohtaa mihin matkan sijoittaisi kun hänen on töistä hankala saada vapaata (eipä se itselläkään varmaan helppoa ole uutena työntekijänä). Ulkomaanmatkat on tosiaan poissuljettu kun K ei matkustamisesta tykkää.
Olen myös miettinyt jotain keikkalippuja, mutta ainoat hyvät keikat mitkä löysin ovat arkipäivänä Helsingissä. Kustannuksia tulisi siis matkoista, majoittumisesta jne ja taas on tuo vapaapäiväongelma. Mutta tämä taitaa kuitenkin olla tällä hetkellä 1.idea
Uuden luottokorttikotelon hän saattaisi tarvita, mutta kun sellaisenkin olen jo ostanut.
Mietin myös lahjakorttia, eräaiheista sellaista, mutta ainoat "toiveet" joita hänellä on maksavat likemmäs 1000e, joten mun lahjakortista hädintuskin olis mitään hyötyä, vaikka toki ajatus on tärkein. Tiedän kyllä mihin sen lahjakortin kohdentas.
Joku nimikoitu pyyhe tai saunatakki voisi olla kiva

Hankalaa ostaa lahjaa kun toinen ei ole viime aikoina puhunut tarvitsevansa MITÄÄN! Mulla on yksi 1 idea, mutta sitä en tietty tohdi paljastaa kun K saattaa selkänitakana kuitenkin tätä blogia selailla....Se idea on kyllä melko pieni, mutta toistaiseksi ainakin melko uniikki.

Kalvosinnapit ym. ovat tosi kivoja ideoita ihmiselle joka niitä käyttää..mutta kun pukuun tulee pukeuduttua tosi harvoin, joten käyttämättä jäisivät. Voi Huoh! Olin ensin ajatellut budjetiksi max 300e, kunnes tajusin, että ei mulla niin arvokkaaseen lahjaan oo millään varaa näin häiden alla. Tietty jos sais ostettua jotain mihin sais laskun. Pikkupihi sisälläni kallistuu vahvasti välillä johonkin korujuttuun, sillä tiedän liikkeen lähellämme, josta saisin -15% alennusta...

Eli vieläkin ideoita otetaan vastaan seuraavanlaiselle henkilölle:

Metsästää, vaeltaa, on erämies
Maanviljelijä
Piikkikammoinen maalainen
Ei pidä matkustamisesta
Ei käytä juuri koruja
Lahjaksi jotain pitkäaikaista ja pysyvää

Kakkukatastrofi ja kesän teemabiisi

Sain eilen sähköpostia meidän pitopalvelusta. Sanoivat, että olivat tehneet "koekakkuja" viime viikonloppuna ja huomasivat, että haluamamme kakkutyyli ei ehkä tule onnistumaan häissämme. Olen pyytänyt sokerimassalla kuorrutetun sileäpintaisen kakun kun emme missään nimessä halua kermakakkua. Nämä koekakut olivat kuitenkin hikoilleet kuumalla säällä niin paljon, että päälliset oli jouduttu tekemään viimehetkellä uusiksi. Nyt pitopalvelusta kysyttiin, mitä haluamme että teemme. Sen kun tietäis.

Käännyin heti tutun kakkuexpertin puoleen, joka kuten minä, hieman ihmetteli tuota hikoamista jos kakku on oikein tehty. Sanonko nyt pitopalveluun, että hiotkoot vai keksimmekö uuden vaihtoehdon? En haluaisi suoria ohjeitakaan ruveta antamaan pitopalveluun kakun säilytyksen ja tekemisen suhteen, kun en itse kuitenkaan ammattilainen ole...huoh...

Mä En MISSÄÄN NIMESSÄ halua kermakakku ja puoliso taas haluaa EHDOTTOMASTI täytekakun:D Miksi me ollaan molemmat juuri makean perään. Jos toinen ei juuri kakusta välittäisi voisi tämän ratkaista helposti:D

Olen ihastunut erittäin paljon erääseen biisiin joka tulee myös olemaan häidemme soittolistalla. Päätin, että tämä on minun kesän teemabiisi. Tässä se on. Bruno Mars ja Treasure:)

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Meltdown!!

Koin äsken ensimmäisen häihin liittyvän "hermoromahduksen". Hermoromahdus on aivan liian jyrkkä ilmaisu, mutta ärräpäät lensivät ja kyyneleet virtasivat. "Hermoromahduksen" tästä tekee se, että syytä ei näin jälkikäteen romahdukseen juurikaan ollut.

Menetin hermoni kun näpräsin menukartioita, joita tulee 20-22 kappaletta. Ensin tapeltiin  koneen kanssa, jotta saimme tekstit mitoitettiin oikein. Tämän jälkeen tehtävän piti olla simppeli. Pohjat olin jo valmiiksi taiteltu ja kuitukankaat pohjaan liimattu. Piti siis vaan leikata tekstit oikean kokoisiksi ja liimata puuttuvat "palat" paikoilleen.

Ensin huomaan, että paperia ei voi liimata kuitukankaaseen valitsemallamme pikaliimalla, sillä se "rasvastaa" läpi. Pikaliimaa ei voinut myöskään käyttää kartioiden kiinni liimaamiseen, sille pahvi imi liikaa liimaa eikä näin pitänyt. Nice. Kun yritin vaihtaa kiinnitysmenetelmää kaksipuoleiseen Pritt teippiin, ei sekään toiminut (paperin kiinnitys kuituun). Myöhemmin huomasin myös, että kartioiden menu osuus oli kohdistettu väärin, joten ne meni uusiksi. Ja kirsikkana vielä noi hemmetin ääriviivatarrat!! Joita on mahdoton saada suoraan.

Tiedän, että kuulostaa varmasti monen korvaan pieneltä, mutta tiedän myös, että moni täällä ymmärtää:väsymys,nälkä,jännitys ja stressi eivät ole hyvä yhdistelmä. Koko illan askartelun tuloksena on nyt sitten 1 totaalisen kamala kartio ja 1 semiok kartio....sekä *ittuuntunut morsian. Eniten ketuttaa se,että tänään tämän projektin osalta todentui se, että kuinka paljon työtä noissa kartioissa vielä on...HUOH!!

Nyt hieman mietityttää miten ihmeessä sitä saa kaiken ajoissa valmiiksi......

Nyt ehdotuksia kehiin

Nyt tarvitsen kovasti apua,nimittäin sen jo aiemmin puhuttaneen huomenlahjan kanssa. Mulla ei oo mitään hajua mitä murulle ostaisin! Kaikki ideat tervetulleita!

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Kiitos!

Juhannuksen aikana on mennyt rikki jo 30 000 blogin katselukertaa:) Kiitokset teille ihanat lukijat:) Olen erittäin iloinen, että blogini on kiinnostanut monia ja että rekisteröityneitä lukijoitakin on jo runsaasti:) Jatkakaa edelleen kommentointia, se antaa aina uutta virtaa kirjoittaa lisää:)

Mikäli teillä on jotain toiveita aiheista, joista kirjoittaisin, laittakaa ihmeessä vinkkiä tulemaan:) Lupaan tarttua aiheeseen kuin aiheeseen:)!

Mukavaa alkanutta viikkoa:)

Meidän ohjelmarunko

Tässä on meidän ohjelma runko. Tarkempaa ohjelmasisältöä en vielä julkaise, pitäähän jotain yllätyksiä jättää myös vieraille:)

Klo 13 Vihkiminen
Klo 14 Hakalinnassa-Parin ja vanhempien onnittelu
Klo 14.30 Onnittelumaljat; Morsiamen isä nostaa maljan
Klo 14.35 Bestmanin ja Kaason tulosanat
Klo 15.30 Alku ja pääruoka
Klo 17 Sulhasen veljen puhe
            Ohjelmaa           
            Bestmanin puhe
Klo 17.30 Kisailua
                 Morsiamen ohjelmanumero sulhaselle
Klo 18 Kahvi ja kakku
Klo 19 Kaason puhe+ohjelmaa
Klo 19.30 Häävalssi ja bändin 1.setti
Klo 20.15 Morsiamen isän
                 Morsiamen siskon ohjelmanumero
                 Muuta ohjelmaa
Klo 21.00 Bändin 2. setti
Klo 21.45 Kimpun ja sukkanauhan heitto
Klo 22.00 Bändin 3.setti
Klo 23.00 Bändin 4.setti
Klo 23.45 musiikki loppuu

iltapalan tarjoilu alkaa bändin 2.setin aikoihin

Millainen runko teille on tulossa?

To do!

Nyt kun häihin on enää hurjan vähän aikaa, rupesin eilen illalla klo 23 vääntämään päivitetty To Do listaa. Mitään isoja juttuja ei ole enää tekemättä, mutta nyt on ruvennut nostamaan päätään stressi siitä, muistanko kaiken. Siis lähinnä, muistanko ottaa kaiken mukaan. Häätavaroita kun tuntuu olevan pitkin ja poikin ja varmasti paljon pieniä juttuja on vielä ostamatta.....

Tältä To do lista näyttää tällä hetkellä:

Tee soittolistat Spotify:n
Hae lapsuuskuvia ja teetätä ne
Etsi marssit ja virret ja ilmoita ne kanttorille
Tee ohjelmarungot ja menut valmiiksi koneella-> Tee kartiot valmiiksi
Tee vieraskirjaa varten tekstipohjat valmiiksi
Tee heinäseiväs "asetelmat"
Tee tienvarsikyltit
Hommaa kuski
Hommaa koiralle hoitopaikka
Viimeistele loput paikkakortit
Ota yhteyttä juhlapaikkaan ja selvitä mm: löytyykö lainattavia maljakoita ja ottimia jälkkärikarkeille. Ilmoita heille vierasmäärä, ruokailuajat, kuva kakusta sekä kakun maku.
Listaa kuvaajalle ylös kenen kanssa haluamme kuvia otettavan ja mitkä hetket ikuistettavan
Kerää kyniä vieraskirjaa varten
Tee laput visailua varten
Hommaa kulho ed. kysymyksiä varten
Tee ohjeet vieraskirjaa varten
Tee ohjeet pusukelloa varten
Kysy K:n sisaruksilta suostuvatko tytöt jakamaan "riisit"
Pesetä/Siivoa autot
Tarkista, että kaikille on nimikyltit
Tee lopullinen istumajärjestys
Tee pöytäseurue taulu
Selvitä ketä tulee brunssille
Selvitä ketkä tarvitsevat kimppakyydin
Muista nostaa käteistä mm. bändiä varten
Tulosta hääbingo
Hommaa avaimia
Osta loput tarvittavat asiat
Ohjeet kiertävään kameraan
Tulosta inspiraatiokuvat kuvaajalle ja kampaajalle

Huoh, tuntuu, että muistettavien/tehtävien asioiden lista on loputon. Pakko kai taas vain istua alas ja ottaa itseään niskasta kiinni ja hoitaa asioita eteenpäin!

Milläs mallilla teidän To do lista on?

Häämatka häämöttää ja budjettistressi voitettu

Ei voisi maanantai hirveästi paremmilla uutisilla alkaa:)! Kävin äsken katsomassa häätiliämme ja totesin, että tililtämme löytyy jo "hurjat" 110€ enemmän kuin mitä häihin tulee rahaa enää kulumaan:) Mahtavaa. Itse olen vielä laittamassa seuraavasta tilille häätilille hieman rahaa, pystyy sitten vielä joustamaan, mutta kyllä tippui iso kiva harteilta kun tämän huomasin:) Budjetti onkin kuin onkin siis kasassa:) Aivan mahtavaa:)

Toinen ilouutinen tiliä katsoessa oli se, että lahjarahoja on kertynyt jo nyt tilille huimat 1400e, joten voimme ruveta ihan kohta varaamaan matkaa:)! (olemme odotelleet, että tilillä on sen verran rahaa, että tiedämme pystyvämme maksamaan lennot+hotellin ainakin lähes kokonaan lahjarahoista). Varmaankin tällä viikolla siis rupeamme todenteolla kahlaamaan matkavalikoimaa läpi:) Tuo Sardinia on kyllä ykköskohde edelleen, mutta viime viikolla ikäväkseni huomasin, että hinnat olivat nousseet hurjasti!

Ai että kun on helpottunut olo:)

Eilen iski kahdesti oikein mahanpohjasta asti kouraiseva jännitys:) Sellainen hyvä jännitys. Tajusin kuinka hirveän vähän aikaa oikeasti enää on:) Ja kuinka äkkiä 3 viikkoa oikeasti menee. Huih:) Ensin ajattelin, että enää kaksi viikonloppua ja sitten onkin jo H-hetken paikka. Sitten tajusin, että niin joo, enää 1 häähömpötysvapaa "normaali" viikonloppu ennen häitä, sillä häitä edeltävä viikonloppu menee mm. koekampauksessa. Kunnes aamusti tajusin, että onhan ensi viikollakin jo häähömpötystä, sillä kuulutusket luetaan sunnuntaina:) Se taitaa nyt olla vaan menoa, hurjaa vauhtia mennään eteenpäin ja nyt on enää vaan pysyttävä kyydissä mukana loppuun asti:)

Sitten hieman muihin(kin)asioihin. Juhannus meni oikein ihanasti. Vietimme aikaa omalla mökillämme, enkä muista koska viimeksi olisi ollut niin rentoutunut olo kuin viikonloppuna. Saattoi johtua siitä, että kerrankin kerkesimme mökille ajoissa, kun perjantai oli molemmilla vapaapäivä. Isäni ja hänen puolisonsa kävivät mökillä perjantaina ja kävimme yhdessä myös K:n vanhempien mökillä, joka ei sijaitse kaukana meidän mökistä. Iltaa vietimme kahdestaan grillaillen ja pihatöitä tehden kunnes palasimme takaisin anopin mökille saunomaan ja paljuun:) Saunomisen jälkeen oli vielä ihan pakko käydä tyynellä järvellä soutelemassa. Lauantaina kävimme vähän ajelemassa maalaismaisemissa ja nautimme letuista. Kävimme myös piipahtamassa K:n tuttujen luona:) Sunnuntai meni paljolti lähtöä tehden, vaikka kotiin ennätimme vasta klo 19:) Oli oikein mukava ja rento juhannus, etenkin kun sää oli mitä mainioin. Oli lämmintä, mutta tuuli juuri sopivasti, jotta itikat eivät pahemmin häirinneet.

Mm. juhannuksen aikana havahduin siihen, että minua rupeaa ärsyttämään se, että ihmiset (lähinnä vanhemman sukupolven) eivät selvästi ymmärrä, kuinka paljon aikaa ja vaivaa häiden suunnitteluun kuuluu. Häitä on toki monenlaisia ja edelleenkin monet päätyvät viettämäät häitään pienellä porukalla kotipiirissä. Mutta mielestäni ei ole mitenkään epänormaalia järjestää isompia häitä pitopalvelun, bändin, kukkien ja ohjelman siivittämänä. Jotenkin kuitenkin monet taitavat vielä elää siinä uskossa, että häät järjestetään kotona soppakattilan ääressä. Nyt kun aika rupeaa käymään vähiin, ovat karvani nousseet entistä enemmän pystyyn kun kuulen jonkun ihmettelevän työmäärää tai häiden ympärillä olevaa hössötystä. Karvani saa jopa pystyyn lausahdus" no kylläpäs sä nyt olet miettinyt kaiken", kun tämä sanotaan "halveksivaan" sävyyn. Totta kai olen miettinyt kaiken, se on iso ja tärkeä päivä, jossa on monia palasia, joidenko muka pitäisi ihmeellisesti loksahtaa paikoilleen ilman mitään suunnittelua? Oletteko te törmänneet tälläiseen?

Toivottavasti teillä kaikilla oli mitä mainioin juhannus:) Tämä tyttö jää nyt laskemaan päiviä niin H-Hetkeen kuin myös kesälomaan, johon ei ole enää kuin 2,5 viikkoa MAKSIMISSAAN, yritän selvitä siten, että olisi enää 2 täyttä työviikkoa:)

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Hyvän avioliiton resepti

Toteutuuko teillä nämä häät.fi suvistoltakin löytyneet pienet, mutta niin tärkeät asia? Meillä onneksi toteutuu, joten eiköhän tästä hyvä tule:)

Onnellisissa liitoissa puolisot ajattelevat toisistaan positiivisesti ja ihailevat toisiaan. Nämä tunteet suojelevat liittoa ja toimivat buffereina negatiivisille tunteille elämän murroskohdissa ja ristiriitatilanteissa, neuvoo parisuhdeneuvoja Hanna Kinnunen.
Anteeksi!

Riidelkää reilusti. Puolison hyväksyminen sellaisena kuin hän on, on tärkeää. Sovitteleva asenne riidan aikana ja tarttuminen pienieleiseenkin rauhanpiippuun on ensiarvoista, jotta riidat eivät karkaa käsistä.

Pidä kipinä yllä!

Kysy puolisoltasi mitä tälle kuuluu ja ole aidosti kiinnostunut vastauksesta. Kokekaa yhdessä uusia juttuja, kuten yhteinen harrastus tai matka.

Puoliso ei ole itsestäänselvyys!

Rakasta pitää arvostaa sanoin ja teoin. Lähetä puolisolle vaikka tekstiviesti kesken päivän, jossa kerrot rakastavasi tätä.

Oy Perhe Ab

Pienet lapset syövät kahdenkeskistä aikaa. Jos liima puuttuu puolisoiden väliltä, ollaan huonolla polulla. Järjestäkää siis edes pienen hetken kestävä yhteinen tuokio silloin tällöin.

Ole lähellä

Halaukset, suukot ja hipaisut ovat yhtä tärkeitä kuin seksi. Niillä osoitat kumppanillesi miten paljon hänestä pidät.

Arjen romantiikka rocks

Jakakaa yhdessä hyvät ja huonot hetket. Kun puoliso tulee töistä kotiin, kysy millainen päivä hänellä on ollut. Kuuntele oikeasti, älä selaa lehteä samaan aikaan. Pienillä asioilla on suhteessa yhteinen iso merkitys. Huomioon ottaminen ja arvostaminen ovat avioliiton kulmakiviä. Kun keskustelette, ei aina tarvitse puhua itse suhteesta. Päivittäkää tietojanne toisistanne, sillä ihmiset muuttuvat vuosien myötä. Keskustelkaa ja tutustukaa toisiinne koko ajan enemmän.

Hyvän avioliiton resepti on lyhykäisyydessään:
Kumppanuus
Arvostus
Kunnioitus
Ystävyys
Oma elämä ja itsenäisyys
Läheisyys ja ihailu
Rakkaus
Anteeksiantamisen taito

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Onnellinen

Olen tänään viettänyt osan päivästä itsekseni ja on kyllä pakko sanoa, että on ollut melko tylsää. Askarteluja on tullut jonkun verran tehtyä, mutta ne ovat tuntuneet enemmän velvollisuuksilta kuin vapaa-ajalta. Ja vapaa-aikaa ja rentoutumista kaipaisin eniten juuri nyt. Koko viikko on tullut juostua töiden jälkeen paikasta toiseen. Vaikkakin ihan mukavien asioiden parissa, mutta kuitenkin. Ollut rankka viikko. Ja nyt rentoutuminen ei oikein tunnu onnistuvan kun K on poissa kotoa. Ikävä... Tiedä, tiedän. Kyse on vain yhdestä viikonlopusta ja ei kyse ei ole siitä ettenkö osaisi olla yksin tms. Jotenkin on vaan outoa kun perjantaina piti pitää kulissia yllä ja lähetin K:n normaalisti töihin..Ja kovin on pitkä työpäivä kun ei vieläkään ole mies kotona. Jotenkin ei oma pää ole päässyt vielä tähän "viikonloppu yksin" modeen kun normaalisti siihen pääsee, kun molemmat toivottelee toisillee hyvää viikonloppua jne. Ja tietää, että toiselle voi soitella...

Tässä kun ikävissäni kärvistelen olohuoneen lattialla, olen jo useaan otteeseen havahtunut siihen, kuinka onnellinen olen. Ja eikös ikäväkin yleensä ole ihan hyvä merkki:) Minulla on elämä tällä hetkellä hyvällä mallilla ja vielä paremmalla mallilla se tulee olemaan heinäkuun 13. päivän jälkeen. Tällä hetkellä, työelämän saralta etenkin, on erittäin hyvä tömistää vanhat tomut pois ja vaihtaa hieman maisemaa, aloittaa puhtaalta pöydältä. Ja vaikka kotikaupunkikaan ei muutu kuin 20km on se riittävästi siihen, että voi taas hengittää vapaasti:)

En pysty sanoin kuvailemaan tätä onnentunnetta, joka sisälläni on tällä hetkellä. Minulla on rinnallani maailman paras mies, joka ymmärtää, tukee ja kuuntelee. On hellä ja rakastava (ja kaiken kukkuraksi osaa vielä näyttää sen) ja on valmis kompromisseihin. Me olemme selvästi yksikkö. Oma perheemme. Perhe, johon kuulumme me kaksi ja ihana karvakaveri Immu. Osaan niin nähdä meidät meidän omassa kodissa, onnellisina, yhdessä. En voisi kuvitella olevani paremmassa paikassa kuin nyt. 

Rakastan tulevaa aviomiestäni ylikaiken ja on ihanaa huomata, että tuo tunne vahvistuu ja edelleen nousee pintaan vahvana. Ja on jotenkin hurjaa ajatella, että meilläkin on jo yhteistä taivalta takana lähemmäs 8 vuotta ja mähän olen vasta 25-vuotias:)

Vaikkakin arki välillä tökkii, arvostan yhteistä arkeamme. Olen erittäin tyytyväinen näin. Minä ja K. Yhdessä, nyt ja aina:)

Onneksi huomenna on sunnuntai ja saan K:n kotiin. Toivottavasti hänellä on ollut hauskaa:) K:n koulukavereihin kuuluu kolmen miehen tiivis porukka, joita kutsumme jätkiksi. K:n mukana tulevat meille huomenna myös jätkät ja luulempa, että jätkät joutuvat todistamaan yltiömäistä söpöilyä kun saan taas murun kotiin. Kuinka voikin tämä viikonloppu tuntua näin pitkältä? Ja ahdistaa jo ajatus maanantaista, kun tuntuu, että tänä viikonloppuna ei ole saanut vielä rentouduttua lainkaan. Onneksi ensi viikolla on luvassa mökkeilyä sekä 4 päiväinen viikonloppu:) Ja toivottavasti saisin K:n huomenna hyvässä hapessa kotiin, jos päästäisiin huomenna vaikka yhdessä kahville jonnekin:)

Olo on kuin teini-ikäisellä vastarakastuneella:) Hih!

Kyllä elämä on ihanaa:) Ja tiedättekö mikä on vielä ihanampaa? Elämä rakastuneena:)<3

Hyvää yötä!

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Hei,hei ja pidä hauskaa:)

Tässä nyt vihdoin tämä paljastus jonka paljastusta olen odottanut:) Nimittäin se, että tänään koitti mieheni polttarit:) Olen tiennyt niistä jonkin aikaa ja olen pyrkinyt pitämään suuni asiasta niin vaisusti kiinni, että sovimme jopa yhdessä K:n siskontytön synttäreille lähdöstä vaikka tiesin, että K ei ole tulossa. Tietoni mukaan polttarit kestävät ilmeisesti 2 päivää. 100% varmuutta mulla ei ole siitä saanko mieheni takaisin lauantaina vai sunnuntaina ja vielä pienempi varmuus on siitä, saanko häntä ehjänä takaisin:D

Ja K ei kyllä tehnyt näistä järjestelyistä bestmanille kovin helppoa:D Nimittäin reilu viikko sitten sain tietää, että K oli lupautunut menemään lauantaina tuuraamaan töihin..auts..ei kun puhelu bestmanille ja toimelias bestman hoisi asian pois päiväjärjestyksestä. Sitten edellispäivänä K muisti, että hänellä on puhelinpäivystys lauantaina, taas puhelu bestmanille ja sekin asia hoitua. Tänään sitten "lähetin" miehen normaalisti töihin ja kun ovi kolahti kiinni, rupesin pakkaamaan hänen polttarikampojaan kiireellä, sillä kiire oli itselläkin töihin.

Normaalisti soittelemme toisillemme päivän aikana ja niin teimme tänäänkin. Olin juuri päättänyt puhelun bestmanin kanssa, joka pyysi lisäämään matkalaukkuun kameran, kun juttelin K:n kanssa ja hän kertoi lähtevänsä töistä kotiin noin 30min päästä. Ongelmaksi tässä koostui se, ett a) K piti noutaa suoraan työpaikalta juhliin b) bestman oli yli tunnin matkan päässä ja c) mun sisko oli koiravahtina ja K luuli että hänen tarvii viedä sisko kotiin. Taas oli bestman toimelias ja sai ilmeisesti K:n työkaverit mukaan viivyttämissuunnitelmaan. Tämä suunnitelma meinasi maksaa minullekin 100e kun käskin K:n vertailla aikansa kuluksi meille kaasugrilliä, ei onneksi kerinnyt sitä ostamaan:D

Jouduin myös sitomaan 13v siskoni tähän juoneen melko "syvälle" sillä minulla oli tänään pitkä työpäivä ja jouduin siksi hommaamaan meille koiravahdin. En saanut hänelle kyytiä meille, joten jouduin pyytämään siskon meille vuorokautta aiemmin selityksellä: R ei halua lähteä saareen vanhempien kanssa vielä, vaan pyys päästä meille pakoon. Hämäyksen vahventamiseksi tosiaan sovimme, että K "vie" R:n suoraan töistä kotiin. Jotta K olisi ollut kotona tarvittavaan aikaan, piti minun soittaa siskolle, pyytää piilottamaan pakatut tavarat ja sovimme myös, että jos K ilmestyy kotiin liian aikaisin R sanoisi, että isä on jo tulossa hakemaan häntä.

Viivästystaktiikka kuitenkin toimi ja bestman ja pari muuta toverusta pääsivät noutamaan K:n suoraan töistä. Vielä en ole juuri päässyt kuulemaan menikö vedätys täydestä vai oliko hän aavistanut jotain. R sanoi, että melko tyrmistyneen oloinen K oli ollut kun olivat bestmanin kanssa noutaneet kamat meiltä. Hyvä näin. K myös soitti minulle hämmentyneen kuuloisena ja kertoi että häntä tultiin hakemaan ja hän istuu nyt bestmanin autossa:)

Minulla luvassa grillailua,chillailua ja hauskanpitoa pikkusiskon kanssa. Huomenna edustan K:n siskontytön synttäreillä, käyn hieman treenaamassa agilityä sekä tietenkin keskityn viimeisiin askarteluihin:)

Varmasti myös K:n polttarikuulumisia tullaan kuulemaan blogin välityksellä:)

Mukavaa viikonloppua!!

torstai 13. kesäkuuta 2013

Syksy!

Se olis sitten siis tosiaan tiedossa uusi työ, uusi siviilisääty, uusi sukunimi ja uusi KOTI. OMA koti<3 Jei!
Tässä linkki, jos kiinnostaa jotakuta:) Nyt vaan peukut pystyyn, että mikään ei enää mene pieleen, kun mikäänhän ei tietenkään ole varmaa ennen kuin on varmaa, mutta tarjous kirjallisesti hyväksytty ja papereita kirjoittamaan ensi viikolla:)

Koti<3

Missä mennään...

Kävin äsken hieman päivittelemässä To Do listaa sekä ostoslistaa ja hyvältä näyttää. Paljon noista listoista varmaan puuttuu ja siksi istummekin torstaina K:n kanssa alas, jotta voisimme "tsekata" puuttuko vielä jotain ja onko jotain jäänyt huomioimatta. Tässä hieman puuduttavaa luettavaa siitä, mitä on hoidettu ja mitä päälimmäisenä tulee vielä mieleen hoidettavien asioiden listalta.

Olemme ostaneet korit kauroille ja päätimm, että emme pussita niitä, näin säästymme yhdeltä työtehtävältä. Edelleen haluan juhlapaikalle heinäseipäistä tehdyt "telineet" ulko-oven pieliin. Nämä on tekemättä ja varmaan tehdään bestmanin avustuksella hääviikolla. Ostimme tienvarsikyltteihin Sinellista valmiit sydämet, jotka tulee vielä maalata ja laittaa "jalkaan" kiinni. Tämäkin on K:n ja bestmanin vastuulla. Askarteluista on vielä viimeistelemättä nimikyltit sekä menukartiot. osasta on vielä liimaamatta kuitukankaat ja kaikista puuttuu itse ohjelmat ja menut. Mutta niiden tulostelu ei kauaa vie aikaa. Tarviikin muistaa ostaa jonkinsortin pikaliimaa kartioiden liimaamista varten:)

Nimikylttienpidikkeet ovat vielä tekemättä, se on siis enää "suurin" askarteluprojekti ennen kiitoskortteja:) Niitä olisikin tarkoitus väsätä lauantaina:) Olen nyt päättänyt miten koristelen eteisin. Aioin ostaa tylliä, jolla "päällystän" eteisien tukipylvään ja siitä lähtevän tason. Tyllin päälle ripottelen mustia terälehtiä ja asettelen muutaman "maljakon" johon laitan varmaankin koristekiveä ja jotan luonnonkukkia. Ulkona olevaan telttaan aion laittaa 1-2 pöytää, jotka koristelen pelkästään luonnonkukilla.

Luimme eilen, että kukkakauppamme on juhannuksesta eteenpäin suljettuna aina häidemme yli, joten sinne täytyy soittaa ja sopia,  mihin kukat toimitetaan ja koska. Samalla täytyy muistaa myös tilata morsiusharsoa ja toivoa, että kerkeän saamaan rannekukkiin tarkoitetut korut ennen kaupan sulkeutumista jotta voisin ne ajoissa toimittaa.

Juhlapaikan koristelu on jo "aikataulutettu" ja siihen on tämä lomalainen varannut reilusti aikaa. Juomamme saapuvat Virosta ensi viikolla. Odottelemme vielä hintavahvistusta juhlapaikasta ruuan suhteen, kuulemma kummempia muutoksia aiemmin sovittuun hintaan ei pitäisi olla tulossa.

Sovimme jo, että vastaanotamme vieraat säänsalliessa ulkona, josta he siirtyvät sisälle ottamaan onnittelumaljat. Aulan oikeasta reunasta löytyy ns.lahjapöytä ja vasemmasta reunasta löytyy seinältä pöytäkartta sekä pöydältä nuo nimikyltit. Meillä tullaan istumaan tosiaan meidän "määräämissä" pöytäseurueissa, mutta jokainen saa pöydän sisältä valita paikkansa itse. Ajattelimme, että jotakinen ottaa nimikylttinsä saliin mennessä salin ulkopuolelta. Nimikyltit ovat melko turhia niiden pöytien kohdalla, jossa istuu vain perheenjäseniä. Teimme nimikylteistä kaksipuoleiset, jotta muutkin jäsenet näkevät toistensa nimet. Samalla myös kun ihmiset kiertelevät salissa, näkevät he, ketkä istuvat missäkin:)

Morsiamen asustukseen liittyen kaiken pitäisi jo olla hankittu. Sulhasen puku on vuokrattu ja sen saa noutaa hääviikon torstaina. Oman pukuni taidan hakea kotiin heti kun saan ilmoituksen, että korjaukset on tehty. Paljon pieniä ostoksia on vielä tekemättä..Ne pyritään suurimmaksi osaksi hoitamaan torstaina.

Musalista on vielä "lataamatta" Spotify:n, mutta itse olen jo joitain biisejä katsellut valmiiksi. Paljon kaikkea pikkuhommaa on vielä luvassa torstaille, joten tarvii varmaan juhannuksen jälkeen varata useita päiviä, jolloin istutaan K:n kanssa alas tekemään juttuja, kun muuten eivät asiat tunnu etenevän. Jääkaapin ovessa oleva biisilista on edellen K:n kohdalta tyhjä:)

Huoh, mitäs vielä. Varmasti vaikka mitä...Karkkeja pitäisi jälkkäripöytään vielä ostaa hieman lisää. Myös keksipuoli pitää miettiä. K:n sisaruksilta pitää varmistaa suostuvatko heidän lapsensa jakamaa kaurat ym. kirkolla. Ja kauraakin pitää varmaan varata mukaan hieman ylimääräistä varmuuden vuoksi.

Kuulimme muuten eilen, että kirkkomme peruskanttori on tosi tiukka kirkossa laulettavien laulujen suhteen, onneksi meillä on  kesäsijainen:) Sillä kyseine sijainen oli todetunnut laulustamme "En juuri nyt saa päähäni mikä laulu on kyseessä, mutta eiköhän se käy":)


Enää 1 kuukausi!

IIIIK! Enää yksi kuukausi jäljellä H-hetkeen. Vaikkakin vaaline jokaista tuntia ennen tuota hetkeä, voin kyllä sanoa et jo on tätä odotettukin:)! Ihanaa! K:kin on päivä päivältä enemmän innoissaan ja vaaleanpunaisempi, ihanaa huomata että kyllä se isäntäkin sieltä herää:)

 Eilen käytiin pitopalvelun ja samalla siis juhlapaikan omistajan juttusilla. Käytiin vähän käytännön asioita läpi. Hääviikon maanantaina minä menen henkilökunnan kanssa katsomaan pöytien paikkoja jne. Kyllä meillä vaan sujuu pitopalvelun kanssa kaikki niin kivasti:) Ovat todella avuliaita ja idearikkaita:)

Eilen sovimme mm. että tuolloin maanantaina omistaja ja henkilökunta tulevat asettelemaan pöytiä. Valitsen miten haluan pöydät ja he sitten laittavat. Laittavat myös kattaukset toki valmiiksi ja myös mm. meidän kaitaliinat, kiva:) Samalla reissulla saan avaimet ja meidän kamat pitää olla kerättynä pois vasta 15.7 eli saamme paikan käyttöömme viikoksi!! Ja tosiaan hintaan 200e! Kelpaa:) Meidän ei siis K:n kanssa tarvi sunnuntaina stressata siivousjutuista vaan voimme itse käydä keräämässä tavarat pois maanantaina:)

Hieman harmistusta tuotti se, että kakustamme ei ihan tulekkaan sellainen kuin ajattelin, ihan käytännön syistä, mikä tarkoittaa sitä, että kakkukoristeemme ei tule olemaan kakun päällä vaan erillisellä jalustalla:/ Tiedän, pienen pieni juttu, mutta silti jotenkin tuntuu suurelta, kun maksoimme koristeesta sen melkein 40e. KAKKUkoristeesta, ei pöytäkoristeesta. Ajattelin, että asettelisin koristeen alle kangasta tai jonkinlaisen "tyynyn", jotta se näyttäisi hieman kuin se olisi kakun päällä...

Porukalla meidän on tarkoitus mennä koristelemaan juhlapaikka hääviikon torstaina, kirkkoharjoitusten jälkeen. Olemme tehneet muutaman "kotitestin" kukkien kestävyyden suhteen ja meidän pitäisi voida laittaa ilman huolenhäivää noita asetelmiamme jo torstaina. Voi olla, että vien jo koristeista ainakin osan paikanpäälle silloin maanantaina ja varmaan katan ainakin yhden pöydän valmiiksi jotta näen lopputuloksen. Näin sitten ehdin muuttaa jotakin jos tarve vaatii.

Asiat ovat edelleen hyvällä mallilla. Minun on tarkoitus viimeistellä kaikki loput askartelut viikonlopun aikana ja minulla on ensi viikon torstaina vapaapäivä, jolloina ajattelin ensin päivitellä vähän to do listaa ym. ja K lupasi että hänen työpäivänsä jälkeen päivä pyhitetään mm. lopuille ostoksille sekä vihdoin ohjelmarungon hiomiselle ym. tietokonenäpräilylle. Eli torstai on pyhitetty häähömpötykselle.

En millään malta odottaa huomiseen asti, jotta saan tänne tulla paljastamaan erään asian. Kyse ei ole mistään suuresta jutusta, mutta paljastan sen kuitenkin huomenna kun illalla kotiudun:)


Suurkiitos muuten erityisesti Seidalle ja Tiialle, me nyt sitten teimme tarjouksen tuosta unelmatalostamme, katsotaan kuinka nyt sitten käy:) Toivottavasti tärppää:)!

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Korjaussovitusta ja arkea

Heips!

Ihanaa päästä pitkästä aikaan lukemaan teidän kaikkien postauksia ja hurjasti onkin nyt ollut polttareita:) Kuulostaa siltä että polttarittarilla on olleet onnistuneet juhlat, hienoa:)

Hui kauheaa kun aika kuluu vauhdilla:) Parin päivän päästä on enää kuukausi H-hetkeen. Kuukausi! Onneksi meillä on asiat erittäin mallillaan. Vihkiraamattu on haettu ja kuulutuksista sovittu. Kuulutukset luetaan kahdessa kirkossa, nykyisessä kotiseurakunnassa (jonka jäseniä olemme olleet hurjat 1,5 vuotta) ja molempien aiemmassa kotiseurakunnassa, jonka jäseniä olimme parisenkymmentä vuotta. Itse menemme tuonne lapsuuden kirkkoon kuulemaan nuo kuulutukset. Tämä tapahtuu 2 viikkoa ennen häitä.

Kävin viime viikonloppuna pukuni korjaussovituksessa ja minulle pienoisena pettymyksenä tuli, että mitkään korjauksista eivät kuuluneet puvun hintaan. Korjauksille tulee hitnaa 55e, että en mä sillä että se tässä konkursissa paljoa olisi, mutta oletin, että 900e pukuun olisi kuulunut edes helman lyhennys hintaan. Tuli myös samalla ostettua yksi vanteinen vannehamme (45e) ja uusi huntu (48e). Sain kaverilta hunnun sovitettavaksi pukuni kanssa. Omassa hunnussani oli se vika, että huntu oli liian valkoinen, mikä sai mekon näyttämään keltaiselta. Nyt taas huntu oli liian tumma ja mekko sai hunnun näyttämään keltaiselta:D Päädyin siis sitten kuitenkin ostamaan uuden hunnun..toivottavasti saan nyt sitten jomman kumman jossakin kohtaa myytyä eteenpäin. Huntu on erittäin simppeli, kampakiinnityksellä ja reunassa on erittäin kevyt "glitterkanttaus".

Puku korjattiin sopimaan lyhyempiin kenkiini, joten kirkkoon astellessani kenkieni kärjet tulevat näkymään, mutta sillä ei ole väliä, onhan mustavalkoinen klassinen väriyhdistelmä:)

Kaiken tämän häähössötyksen keskelle olemme ottaneet itsellemme uuden stressinaiheen, nimittäin päätimme lähteä metsästämään omaa asuntoa:) Olemme jo toista vuotta netissä kartoittaneet kiinnostuksen kohteitamme asunnon suhteen ja nyt tosiaan saimme aikaiseksi mennä pankkiin puhumaan lainasta ja sehän meille luvattiin. Nyt on monet illat menneet asuntonäytöissä juosten ja stressiä aiheuttaa se, että me taisimme löytää unelma-asuntomme:) Ja emme nyt tiedä vielä varmaksi onko se nyt the talo:) Kaikki muu on ihan täydellistä, paitsi sijainti. Eikä sijaintikaan ole mahdottomin, mutta vaihdoin tosiaan työpaikkaa, jotta työmatka ei olisi enää niin kovin pitkä (65km/sivu) ja jos nyt päädymme tuohon asuntoon, on työmatka kuitenkin vielä 40km/sivu. Onhan se vähemmän, mutta jos jäämme asumaan nykyiseen asuntoon, olisi matka vain 15km/sivu. Toisaalta, työsopimukseni on vain 1,5v. Kannattaako siis jättää ihanaa asuntoa ostamatta 1,5v takia?!

Tälläisiä kuulumisia tänne tällä kertaa:) Koekampaus aika pikkuhiljaa lähestyy ja seuraava postaus taitanee siis koskea kampauksia:) Pitäisi todella nyt päättää  minkälaista kampausta lähtee kampaajalle ehdottelemaan:)

Uusi bestmanimme on ollut aivan loistava! Sai jopa K:n eilen kyyneliin kun vaan soitti kysyäkseen miten hääjutut etenee:) K sanoi arvottavansa moisen käytöksen erittäin korkealle ja koki, että on ihanaa että on bestman joka soittaa vaan kysyäkseen voisiko jotenkin auttaa:) Hyvä valinta siis:)

Meillä loppui ilmoittautuminen eilen ja voi sitä vastausten tulvaa. Mikä ihme siinä on, että ilmoittautua tarvitsee vasta viimeisenä päivänä:D Etenkin kun lahjarahoja on kyllä ruvennut jo ilmestymään tilille:D Huoh!

Täytynee vielä tehdä missä mennään ja minne ollaan menossa postaus, ihan omienkin ajatusten selventämiseksi:) Hauskaa viikonjatkoa, palataan pian:)!

torstai 6. kesäkuuta 2013

Lisää syksyn uusista tuulista

Huoh! Kylläpäs teki hyvää. Olimme tänään töiden puolesta puolipäivää kotikaupungissani ja pyysin pomolta loppupäivän vapaaksi, jotta pääsisin kaupungille tuulettamaan päätäni ja kyllä teki terää:) Kävin ensin työparini kanssa Rossossa härkärisotto lounaalla, tämän jälkeen pyörin kaupungilla ja menin jätskibaarin terassille nauttimaan auringosta ja jääteestä. Tuli sitä sitten ostettua viimeiset tarvittavat meikit häämeikkiin. Sovin myös pomon kanssa, että olen vapaalla 20.6 joka tekee juhannusvapaistani 4 päivää pitkät.

Kyllä se loma tulee tarpeeseen ja mahtavinta on, että ensimmäistä kertaa sitten sen jälkeen kun olen ollut 13v minulla on KUNNON kesäloma. Tai oikeastaan SUPERkunnon kesäloma, sillä lomani pituus on huimat 8 viikkoa!! Nimittäin vaihdan työpaikkaa syksyllä, joten pidän pois ylityövapaat sekä 37 lomapäivää:) AH! Loma,loma tule jo:)

Syksyllä siis luvassa uusi sukunimi (tai no kesällä jo), uusi työ, uusi titteli ja mahdollisesti uusi asunto, sillä saimme tänään tietää, että saamme halutessamme pankista asuntolainan! Olimme melko skeptisiä tuon asian suhteen nykyisten käsirahakikkailuiden vuoksi, mutta olimme huolissamme turhaan:)

Kyllä se elämä taas maistuu:)

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Lomakuume!

Mä en meinaa pystyä istumaan paikoillani kun on niin hirveä lomakuume! Enkä puhu nyt mistään viikon-kahden viikon etelänreissusta (tai miksei siitäkin) vaan ihan vaikka yhden yön tai viikonlopun yli kestävästä breikistä! Odotan jo niin kovasti reilun kuukauden päästä koittavaa kesälomaa etten malttaisi enää odottaa! Aloitan kesäloman vasta 2 päivää ennen häitä, IIKS! Onneksi töiden puolesta on viikonloput kuitenkin vapaita.

Kovasti haaveilen isännän kanssa vietettävästä pikkubreikistä. Mulle kävis vaikka kotikaupunki kun ei vaan kotona tarvitsisi olla. Jotenkin vaan nyt tuntuu siltä, että arki on liian...arkea :D Älkää nyt ymmärtäkö väärin, arjessa ei ole mitään pahaa ja arki on parhaimmillaan mitä ihaninta. Kaipaisin vain tällä hetkellä puolisoni 100% huomiota ilman askareita, työstressiä, koiranulkoilutusvuoroja jne. Olimme viikonloppuna mökillä. Reissu oli oikein mukava, mitä nyt vaan minä remontoin ja K teki riistaruokinta juttujaan...Yhdessä..no..nukuimme. Ja katsoimme "telkkaria"(mökillä ei ole TV:tä, vaan katsomme ohjelmia läppärillä). 

K vetoaa rahapulaan ja minä yritän suunnitella jotain pientä kun lomarahat pamahtavat tilille perjantaina. Yritin ehdottaa ihan hotelliyötä kotikaupungissa (tiedän, tyhmää sinänsä kun kodin ja hotellin välissä on 6km), mutta hotellissa ei tarvitsisi murhetia kotitöistä eikä siitä että tuntuu että jokin homma on koko ajan hoitamatta. Ja hotellissa on ihana aamiainen (ainakin yleensä). Ehdotin, että ottaisimme hotellihuoneen, menisimme paikalliseen "puistoon" piknikille/uimaan. Voisimme illalla käydä korkkaamassa uuden ravintolalaivan ja vaikka terassikauden. Kovasti haluaisin myös päästä testaamaan uuden Cafe and Wine Elban, joka on auennut ihan keskustaan. Tarjolla mm. skumppaa ja italialaista jäätelöä. NAM! Ja kaikesta tästä pääsisi toki nauttimaan myös kotoa käsin, mutta kun ilta päättyy ja kotiin lähdön aika koittaa, odottaa siellä kuitenkin pyykit tai tiskivuori tai tai tai..Ja aamusti syödään muroja ja kuivaa leipää.

Joku pieni laivareissu tai kylpylälomakin voisi olla paikallaan, etenkin jos sateiset säät jatkuvat....

Mä niin tahdon jo LOMALLE!!!

Ajattelin huomenna kysyä esimieheltä mahdollisuutta palkattomaan 20-21.6, sais sitten pidemmän viikonlopun ennen juhannusta. Toivottavasti säät sallisivat.

Jos edes tietäisi koska ja minne sitä häämatkalle ollaan menossa...voisi edes sitä odottaa innolla....

Tälläinen postaus tällä kertaa, eikös monet ole muiltakin kanssa bloggaajilta toivoneet arkisia postauksia, tässä siis sellainen:)

Onko muille jo iskenyt lomakuume?

P.S Aloitamme Immun kanssa ensi keskiviikkona Agilityn lyhytkurssin:) Uutta potkua arkeen siis:)

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Kattauskokeilu

Tänään sain aikaiseksi kokeilla noita kattausjuttuja. ihan kaikkea kattaukseen tarvittavaa ei ole vielä kasassa. Kattauksesta puuttuu korkean maljakon sisältä valkoiset kivet sekä morsiusharso. Muuten kattaus tulee näyttämään jotakuinkuin tuolta. Kattauksessa tulee olemaan valmiina ruokailuvälineet, ei laseja. Pöydät tulevat olemaan 8 hengen pöytiä, joten asettelussa tulee hieman olemaan eroa. Kuitenkin  niin, että jokaisessa pöydässä on 2 menu/ohjelmakartiota 2 maljakkoa ja 1 kippa ruusun kanssa. Kartiot pöydän päissä, jotta pöytänumerot näkyvät samalla. Ruusun väristä ei ole vielä varmuutta, mutta väriä siinä tulee olemaan. itse pidin tänään kokeilussa olleesta valkoinen/vaaleanpunainen yhdistelmästä. Joku vaaleansävyinen ruusu kuitenkin. Saamme pöytään vähän väriä. Pöydässä on kolmenlaisia timantteja. Vihreitä, kirkkaita ja "kristalleja". Taas jouduin käyttämään paperia pöytäliinana. Olin itse todella tyytyväinen kattaukseen:) tuli nätimpi kuin olin kuvitellut:)





Vastausaika häihimme päättyy 10.6 ja vielä reilusti yli puolet on ilmoittautumatta...! Jännittää kuinka moni on tulossa....Harmittaa myös, että osa sukulaisista taitaa pitää itsestään selvyytenä oletusta siitä, että he ovat tulossa. Emme myöskään tiedä esim. onko sulhasen veli perheinen tulossa millaisella kokoonpanolla...Toivottavasti kaikki halukkaat ilmoittautuvat viimeistään 10.6 sillä olemme menossa lyömään pitopalvelun kanssa vierasmäärän lukkoon 12.6. katsotaan kuinka käy:)

Teen vielä erillisen postauksen noista meidän paikkakorteista ja menukartioista kun saan kartiot valmiiksi. Nimikyltit rupeavat olemaan valmiit (tietty osa nimistä puuttuu). Nimikyltit ovat kaksipuoleiset siten, että myös vastapäätä istuva näkee ketä kyseisessä paikassa istuu. molemmat puolet ovat eri näköiset, mutta samalla teemalla. ostin kortteja vain 60, mutta ostan niitä sitten lisää jos tarvitsen. Harkitsemme myös, että lapset saisivat omanlaiset kyltit.

Mukavaa viikkoa kaikille!