Onnellinen

Olen tänään viettänyt osan päivästä itsekseni ja on kyllä pakko sanoa, että on ollut melko tylsää. Askarteluja on tullut jonkun verran tehtyä, mutta ne ovat tuntuneet enemmän velvollisuuksilta kuin vapaa-ajalta. Ja vapaa-aikaa ja rentoutumista kaipaisin eniten juuri nyt. Koko viikko on tullut juostua töiden jälkeen paikasta toiseen. Vaikkakin ihan mukavien asioiden parissa, mutta kuitenkin. Ollut rankka viikko. Ja nyt rentoutuminen ei oikein tunnu onnistuvan kun K on poissa kotoa. Ikävä... Tiedä, tiedän. Kyse on vain yhdestä viikonlopusta ja ei kyse ei ole siitä ettenkö osaisi olla yksin tms. Jotenkin on vaan outoa kun perjantaina piti pitää kulissia yllä ja lähetin K:n normaalisti töihin..Ja kovin on pitkä työpäivä kun ei vieläkään ole mies kotona. Jotenkin ei oma pää ole päässyt vielä tähän "viikonloppu yksin" modeen kun normaalisti siihen pääsee, kun molemmat toivottelee toisillee hyvää viikonloppua jne. Ja tietää, että toiselle voi soitella...

Tässä kun ikävissäni kärvistelen olohuoneen lattialla, olen jo useaan otteeseen havahtunut siihen, kuinka onnellinen olen. Ja eikös ikäväkin yleensä ole ihan hyvä merkki:) Minulla on elämä tällä hetkellä hyvällä mallilla ja vielä paremmalla mallilla se tulee olemaan heinäkuun 13. päivän jälkeen. Tällä hetkellä, työelämän saralta etenkin, on erittäin hyvä tömistää vanhat tomut pois ja vaihtaa hieman maisemaa, aloittaa puhtaalta pöydältä. Ja vaikka kotikaupunkikaan ei muutu kuin 20km on se riittävästi siihen, että voi taas hengittää vapaasti:)

En pysty sanoin kuvailemaan tätä onnentunnetta, joka sisälläni on tällä hetkellä. Minulla on rinnallani maailman paras mies, joka ymmärtää, tukee ja kuuntelee. On hellä ja rakastava (ja kaiken kukkuraksi osaa vielä näyttää sen) ja on valmis kompromisseihin. Me olemme selvästi yksikkö. Oma perheemme. Perhe, johon kuulumme me kaksi ja ihana karvakaveri Immu. Osaan niin nähdä meidät meidän omassa kodissa, onnellisina, yhdessä. En voisi kuvitella olevani paremmassa paikassa kuin nyt. 

Rakastan tulevaa aviomiestäni ylikaiken ja on ihanaa huomata, että tuo tunne vahvistuu ja edelleen nousee pintaan vahvana. Ja on jotenkin hurjaa ajatella, että meilläkin on jo yhteistä taivalta takana lähemmäs 8 vuotta ja mähän olen vasta 25-vuotias:)

Vaikkakin arki välillä tökkii, arvostan yhteistä arkeamme. Olen erittäin tyytyväinen näin. Minä ja K. Yhdessä, nyt ja aina:)

Onneksi huomenna on sunnuntai ja saan K:n kotiin. Toivottavasti hänellä on ollut hauskaa:) K:n koulukavereihin kuuluu kolmen miehen tiivis porukka, joita kutsumme jätkiksi. K:n mukana tulevat meille huomenna myös jätkät ja luulempa, että jätkät joutuvat todistamaan yltiömäistä söpöilyä kun saan taas murun kotiin. Kuinka voikin tämä viikonloppu tuntua näin pitkältä? Ja ahdistaa jo ajatus maanantaista, kun tuntuu, että tänä viikonloppuna ei ole saanut vielä rentouduttua lainkaan. Onneksi ensi viikolla on luvassa mökkeilyä sekä 4 päiväinen viikonloppu:) Ja toivottavasti saisin K:n huomenna hyvässä hapessa kotiin, jos päästäisiin huomenna vaikka yhdessä kahville jonnekin:)

Olo on kuin teini-ikäisellä vastarakastuneella:) Hih!

Kyllä elämä on ihanaa:) Ja tiedättekö mikä on vielä ihanampaa? Elämä rakastuneena:)<3

Hyvää yötä!