torstai 14. maaliskuuta 2013

Nutrauksesta vielä

Ihan pikaiseen ajattelin tulla vielä postaamaan Nutrauksesta. Kyselin tutuilta ja lueskelin netistä tietoa Nutrauksesta ja tulin siihen tulokseen, että otan nuo Nutrilett tuotteet heti avuksi lähinnä painon ylläpitämiseksi samoissa lukemissa/ laskeakseni painoa hieman vähäkalorisemmalla ruokavaliolla. Tämä tarkoittaa sitä, että korvaan 1-2 ateriaa päivässä Nutreilla alkaen siis ensi viikosta. Ihmiset olivat saaneet erittäin hyviä kokemuksia noista 3 tai 5 päivän starttipaketeista, joten sitten sen 3-5 päivää ennen häitä otan tuon starttipaketin käyttöön. Saan ennen heitä pudotettua painoa (toivotaan. Onneksi nyörit hamosessa) ja tulisi syötyä kiireen keskellä säännöllisesti, sillä tosi monet starttipaketin ruuista ovat patukoita, liemiä tai keittoja. Keitotkin kun saa näppärästi vaikka termariin ja hörrpäsee sitten autossa. Ja ainakin nuo on helppo valmistaa.

Harkitsen myös, että jos sopiva kohta tulee, ottaii jo aiemmin tuon aloituspakkauksen ja sitten jatkaisi tuolla korvauksella (noin 2 ateriaa päivässä korvataan Nutreilla) ja ottas uuden startin sitten heinäkuussa.

Tänään ekat tuotteeni saapuivat ja meinaan huomiselle jo ottaa yhden keitoista evääksi. EN jaksa nimittäin ruveta värkkäämään eväitä ja tuo on helppo valmistaa:) Kovasti ihmiset kyllä ovat haukkuneet noiden makua, mutta se ei tule yllätyksenä. Itse olen pitänyt noista patukoista ja niillä korvaamalla olen ennenkin painoa onnistunut pudottamaan:)

Katsellaan sitten kesemmällä kuinka käy:) EI sitä tiedä vaikka se liikunta kärpänen vielä puraisisi;)

P.S ONNEKSI huomenna on perjantai:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!