torstai 6. syyskuuta 2012

Polttarisuunnitelmia



Fuksianpunaisia häähaaveita blogissa mietittiin polttareita ja se sai minut innostumaan pohtimaan aihetta tarkemmin. Kaasonikin jo kyseli polttareista, joten tämä voi olla hyvä tukilista myös hänelle.En ole itse osallistunut kuin yksiin polttareihin, joten minulla ei ole niistä juuri minkäänlaista käsitystä.

Mielessäni ei ole vielä edes tarkkaa tietoa siitä, ketä haluaisin polttareihini. En halua, että vieralista koostuu pääsosin nykyisistä tai tulevista sukulaisita. Haluaisin kutsua sinne monia kavereita, mutta sitten huomasin, että muutamat näistä kavereista ei ole päätymäsä kutsulistaan, joten voiko heitä siis kutsua polttareihin??


Tässä kuitenkin listaa asioista, joita toivon polttareilta, joista en pistäisi pahakseni ja joilta toivon välttyväni:)

Toivon:

Paljon kavereita ja ystäviä
Hyvää fiilistä ja hauskanpitoa
Uusia kokemuksia (haluan kokeilla jotain mitä en ole ennen tehnyt tai mitä en ole tehnyt pitkään aikaan)
Hyvää ruokaa
Hemmottelua
Pääseväni kokeilemaan jotain "hullua" (tankotanssia, burleskia, laskuvarjohyppäystä, benjiä, ralliautoilua)
Että päivästä jää paljon muistoja myös kameralle
Paitaa tai nauhaa, josta käy ilmi, mitä olemme juhlimassa, varustus ennen kaikkea:)



En halua:

Polttareita tämän hetkiseen asuinkaupunkiini
Ylenpalttista juomista
Pakkojuottoa
Pimslooran myymistä (Kiitos tästä "vinkistä" kaasolle:D) tai muuta morsiamen nolausta
Vaivaantunutta tunnelmaa

En pistä pahakseni:

Jos reissaamme jonnekin (esim kotikaupungista pois)
Vaikka päätyisin kotiin yöksi
Vaikka ilta päättyisi juhliin, jossa tuleva puolisonikin on mukana
Jos ilta päätyisi pyjamabileisiin (hih:))
Jos osasta päivää on mukana eri porukka (alkuillasta myös sukulaisia, loppuillasta vaan kavereita)
Päästä maistelemaan drinkkejä

Ja nyt kun olette lukeneet tämän lista, kerron teille hieman taustoja ja muita ajatuksia polttareista. Mielestäni polttareissa on tärkeää se, että morsian tuntee olonsa rennoksi, eikö joudu kokoajan jännittämään, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Itse olen ihan hirveä jännittämään ja inhoan tilanteita, joissa en tiedä, mitä tuleman pitää. Siksi valitsinkin itselleni kaasoksi ihmisen, johon voin 100% luottaa tässäkin asiassa:) Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että polttariporukka ottaa kontaktia ulkomaailmaan myymällä jotain (kuten kuulemma monissa polttareissa), itse en kuitenkaan halua joutua nolatuksi, ei en osaa nauraa itselleni. 

Itse en juurikaan juo. En ole absolutisti ja minun puolestani juominen on jokaisen oma asia. Siksi myös arvostan sitä, että jokainen saa itse polttareissa (lue, myös morsian) päättä kuinka paljon alkoholia nauttii. En halua, että polttareista tulee ryyppäjäiset, hauskaa voi pitää muutenkin.

En pistäisi yhtään pahakseni hemmottelupäivää hyvässä porukassa. Hyvää ruokaa, juomaa, hemmottelua ja hauskanpitoa. Läheisellä porukalla rauhallisissa tunnelmissa. Käymme nykyään melko harvoin tulevan mieheni kanssa yhdessä juhlimassa, joten siksi en pistäisi pahakseni, jos ilta päättyisi samaan paikkaan sulhon kanssa (ei kuitenkaan polttareita samana päivänä, vaan isäntä liittyisi aivan loppuillasta polttari porukkaamme). 

Paljukin voisi olla kiva


Toivon myös, että mikäli polttarit järjestetään toisella paikkakunnalla ja jos se toinen paikkakunta on Keski-Suomessa, toivon, että polttarit ovat sellaisena viikonpäivä, että minulla on mahdollisuus viettää polttareiden jälkeen aikaa rakkaissa maisemissa:)

Olen totaalisesti menettänyt sydämeni Keski-Suomelle ja etenkin Saarijärvelle ja olisi aivan ihanaa päästä viettämään polttareita Saarijärvelle. Haluaisin polttareissa päästä tekemään jotain, mitä en ole ennen tehnyt, enkä myöskään pistäisi pahakseni, jos pääsisin tekemään jotain, mitä olen tehnyt paljon (jumpanohjaus lapsille tms).
Moista en ainakaan ole kokeillut

Tälläisiä mietintöjä polttareista.

P.S Kyllä häiden miettiminen ja niistä kirjoittaminen vaan onnistuvat parantamaan mieltäni:)

Rentoutumista mansikoiden kera...


...hyvässä seurassa:)

5 kommenttia:

  1. Me järkättiin siskon polttareihin sillon tuo vesipallojuoksu, on muuten todella kokeilemisen arvoista! :S superhauskaa ja supervaikeaa :D

    VastaaPoista
  2. Mun kaverin polttareissa oli kans toi vesipallojuoksu ja se oli kyllä hikistä puuhaa :D Mutta ne polttarit oli Mikkelissä sellases huvipuistos.

    Mutta tiedustelit tosta, että voiko kutsua sellasia, joita ei kutsu häihin. Mä en suosittele. Mun kaveri teki silleen, että kutsu sellasia, joita ei kutsunu häihin, ni ne kaverit oli lähinnä hämmentyneitä ja pahoittivat mielensä "kun kelpaavat kyllä polttareita maksamaan mutta ei häihin vieraaksi". Mutta toki voit ottaa riskin, sehän on aina ihmisestä toki kiinni.

    Itse kutsuin vaan kaikkein parhaimmat kaverit, joista kertyi kuitenkin jo 8. Enkä ketään tulevia sukulaisia, en ihan tajunnu sun pointtia siinä? :D Anopinko meinasit? ;) Tosin mun miehen sisko on yks mun parhaista kavereista, ollut jo ennen kuin alettiin miehen kanssa seurustella tms. :D Mutta muita tulevia sukulaisia ei paikalla ollut. Ja porukka oli koko ajan sama. Mut toki sellasis polttareissa oon ollu, joissa esim. osa ei ole päässyt paikalle heti aluksi tai vastaavasti ovat joutuneet lähtemään kesken.

    Mutta siis sehän on pääasia, että mitä sä haluat. :) Se kannattaa tehdä kaasolle hyvin selväksi. Ja suosittelen, että annat hänelle listan yhteystietoineen henkilöistä, jotka haluat paikalle hyvissä ajoin. Ja painota, mitkä asiat ovat sulle kaikkein tärkeimpiä. Esim. mulle oli se, että kaikki ne ihmiset pääsee paikalle eikä esim. hinta ole kellekään este. Eli pyysin järkkäämään sellasta ohjelmaa, että kellekään opiskelijalle tms. ei ole se este tulla. Ja sain aivan mahtavat polttarit, joissa etenkin tunnelma oli tosi ihana ja henki oli hyvä vaikkeivät kaikki ennestään tunteneet. Kiitos hyvien kaasojen. <3 -E.P.

    VastaaPoista
  3. Niin mäkin ajattelin et ei kannata kutsua sellasia, joita ei kutsu häihin. Polttarit ois vaan hyvä tapa saada porukkaa kasaan:) Tarkotin lähinnä miehen sisaruksia ym. jotka ovat mm. kutsuneet minut omiin juhliinsa. Ja meiltä on toistaiseksi omat sisarukset ja äiti änkeämässä humuun mukaan:)

    Listaa olenkin ruvennut jo pikkuhiljaa kokoamaan, hankalaa vaan kun kaikkia ei voi kutsua keitä haluaisi (juuri siis tämän hääkutsu jutun takia). Häihin ei kuitenkaan voida kutsua kuin ne ihan läheisimmät..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma äiti, oikeesti??? :D Meidän äitille ei olis tullu mieleenkään enkä olis sitä huolinu vaikka olis yrittäny tulla ;) Kuten en myöskään anoppia. ;) Oman siskon olisin voinu ehkä pyytää, mut en sit pyytäny. Samoin veljien vaimot on mulle tosi tärkeitä, mutta mä en ollu niiden polttareissa eikä ne mun. Se vaan oli jotenki itsestään selvää. Me ollaan jotain ystävien ja siskojen välimaastosta. :) <3

      No mutta jos sulla on hääkutsulistalla sun parhaimmat ja hyvät kaverit, ni eiks ne oo sit just niitä, joiden kanssa sä haluat polttarit viettää? :) Vai pitääkö häälistaa sit kenties laajentaa? ;) Ota myös huomioon se, että kaikki ei tuu joka tapauksessa pääsemään/tulemaan häihin. Me lähetettiin kutsut kahdessa erässä. Ekassa erässä meni sukulaiset ja lähimmät ystävät. Ja nää kutsut lähti niin hyvissä ajoin, että sit ku ilmoittautumisia alkoi tulla, niin kun huomasin, että tietyn verran on tullut kieltäytymisiä, lähti uusi satsi kutsuja niille, jotka olisin halunnut kutsua, mutta jotka ei olis mahtunut, mikäli kaikki ensisatsissa kutsutut olisivat tulleet. Meidän juhlapaikkaan mahtui tasan 150 ja siellä oli tasan 150 ;)

      Poista
  4. Me nyt ollaan muutenkin meen äitin kanssa enemmän kavereita ku sukulaisia:) ENkä mä sanonut, et ne on pääsemässä, vaan et ne on änkeämässä;) Vieraslistalla häihin ei ole hirveän montaa kaveria, on sen verran isot suvut kuitenkin, et ku me mennään max 100hengellä ja monilla kutsuvierailla on lapsia ym. jo kertynyt ni se sata tulee aika äkkiä täyteen. Toisaaltaan toi idea, et lähettäs kutsut kahdessa erässä vois olla ihan toimiva, mut kyllä meen on tarkotus lähettää yhellä kertaa kaikki, eikä väkisin ängetä tilaa täyteen:) Tulevat sitten kaikki jotka pääsevät ja järjestelyjä jatketaan sitten sen mukaan kuinka monta pääsee tulemaan. En mä halua lähettää mitään "säälikutsuja":) Kun kuitenkin heräis ihmetystä siitä et miks osa on saanut kutsut eri aikaan. Ja se, että mulla on niitä kavereita niin ympäri suome, kaikki tärkeitä, mutta toisten kanssa ei olla aikoihin oltu kovin aktiivisesti väleissä, joten kutsu ei välttämättä lähde, kun taas olis kiva niitä kuitenkin porukassa tavata.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!