perjantai 9. elokuuta 2013

Anteeksi!

En ole hetkiin käynyt tänne kirjoittelemassa, mutta lupaan, että ensi viikolla on tähän tulossa muutos. Kuvien lisäksi en juuri ole postannut hääpäivästämme, joten nyt rupeaa vihdoin olemaan sen aika. Muutto on vienyt kaikki mehut, varsinkin kun muuttoon liittyi uusien kalusteiden osto= uusien kalusteiden kokoaminen. Jokainen aamu on alkanut siivoamisella ja purkamisella(laatikoiden) sekä kalusteiden kokoamisella.

Nyt kun vihdoin istuin alas koneelle, kirjoitan ensin anteeksi pyyntöni ja sitten ostauksen liittyen ohjelmaamme. Mutta ennen sitä ihan arkista höpinää.

Kovasti kaikki ovat kyselleet "miltä nyt tuntuu olla rouva". Vastaukseni on valitettavasti ollut: ihan samalta. Tai ei mitenkään valitettavasti, monet varmaan ovat vaan odottaneet minun vastaavan jotain ylitsevuotavaista:) 

En odottanut minkään muuttuvan, mutta odotin, että jotenkin hieman edes, jossain kohtaa tuntuisi erilaiselta. Mutta samaa tämä arki on:) Häiden jälkeisenä sunnuntaina istuimme ihan yhtä normaalisti syömässä sohvalla pizzaa kuin muinakin sunnuntaina. 

Nyt olemme tosiaan muuttaneet omaan kotiimme. Koti<3 Olen niiiin rakastunut tähän asuntoon ja vaikka eräs brittitutkimus väitti, että kestää keskimäärin 2kk ja 6 päivää kotiutua uuteen kotiin, voin sanoa, että minulla ei kestänyt läheskään niin kauaan. Olen pienestä asti muuttanut melko paljon. Aina kun puhutaan lapsuudenkodista, yhdistän tämän sanan yhteen paikkaan. Tämän paikan jälkeen ei mikään muu paikka ole tuntunut samalta, kodilta. Mutta nyt voin sanoa olevani kotona:)

Minä, K ja koira. Meidän oma pieni perhe:) Ja meidän perheen koti:)

Suuri osa tavaroista on purettu ja lomaakin on jäljellä vielä 22 päivää (2kk lomasta ei vielä häämatkaa lukuun ottamatta ole tuntunut siltä että lomailisin, eikä muutto ole helpottanut asiaa:/)

Tarkoituksenani on vielä mökkeillä, lähteä keski-suomeen ja ehkä pääkaupunkiseudulle ja jos vielä pääsisi jotain pientä kivaa tekemään esim. kylpylään tms. Tietty rahatilanne voi olla  este:D 

Pyrin kuitenkin nyt ensi viikolla lomailemaan mm. kiroittelemalla tänne vihdoin niitä luvattuja postauksia häistämme:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!