perjantai 9. elokuuta 2013

Häidemme ohjelma osa 1

(lisäys: taaskaan koneeni ja blogger eivät tee yhteistyötä enkä saa kuvia lisättyä, lisäilen ne tähän juttuun siis myöhemmin)

Koen, että ohjelmasta on helpoin aloittaa tämä postailu. Häissämme oli jonkun verran ohjelmaa joka oli vapaaehtoista, perinteisiä ohjelmanumeroita sekä järjestettyä ohjelmaa. ALunperin pelkäsin, onko ohjelmaa liikaa, riittääkö aika. Jälkikäteen mietittynä, ohjelmaa olisi voinut olla jopa hieman enemmän. Tai en siis koe että ohjelmaa oltaisiin tarvittu lisää, mutta ohjelmaa olisi mahtunut enemmän jos ajatuksia olisi ollut lisää.


Tässä ensin päivämme aikataulu:
  • Klo 13 Vihkiminen
    Klo 14 Hakalinnassa-Parin ja vanhempien onnittelu
    Klo 14.30 Onnittelumaljat; Morsiamen isä nostaa maljan
    Klo 14.35 Bestmanin ja Kaason tulosanat + väen esittely
     Klo 15.30 Alku ja pääruoka
    Klo 17 Sulhasen veljen,
              Tuntemiskisa
              Bestmanin puhe
    Klo 17.30 Kaulinleikki
                    Sulhasen puhe
                    Morsiamen ohjelmanumero sulhaselle
    Klo 18 Kahvi ja kakku
    Klo 19 Maaritin puhe
    Klo 19.30 Häävalssi ja bändin 1.setti
    Klo 20.15 Morsiamen isän, Jukan, puhe
                   Morsiamen siskon ohjelmanumero
                   Polttariohjelma
    Klo 21.00 Bändin 2. setti
    Klo 21.45 Kimpun ja sukkanauhan heitto
    Klo 22.00 Bändin 3.setti
    Klo 23.00 Bändin 4.setti
    Klo 23.45 musiikki loppuu

    Lähdetään purkamaan ohjelmaa vihkimisestä lähtien. Pappimme on saanut jälkeenkin päin valtavasti kehuja puheestaan kirkossa. Kirkossa raamatunkohdan luki K:n sisko ja lauluesitys hoitui entisen oppilaani voimin.  Laulu esitys oli uskomattoman kaunis ja A saikin ihan valtavasti kehuja esityksestään. Lauluesitys oli ainoa missä pääsi kyynel vierähtämään poskelle. Muuten olin koko päivän kyynelvapaa:)


    Juhlapaikalla otimme vieraat vastaan vanhempiemme kanssa, jonka jälkeen isäni toivotti vieraat tervetulleeksi ja nostimme morsiusparin maljan.

    Tämän jälkeen kaaso ja bestman esittelivät itsensä sekä kertoivat muutamia perusasioita, kuten baarin aukioloajan, lapsiparkin sijainnin, mistä löytyy vessat ym. Samalla kerrottiin myös näistä ohjelmanumeroista, joihin ei kenenkään ollut pakko osallistua. Näitä olivat:

    Vieraskirjaan terveisten/ohjeiden kirjoittaminen
    Pusukellot
    Bingo
    Visailuun kysymysten keksiminen.

    Vieraskirjan olenkin jo esitellyt blogissa, joten siitä ei enämpää tässä kirjoituksessa.
    Pusukelloja löytyi 2 pöydästä sekä lahjapöydältä. Ja voi pojat kun ne olivatkin käytössä. ALunperin K oli noita kelloja vastaan, mutta jossain kohtaa iltaa kun itse rupesin jo kyllästymään kelloihin K totesi, ettei häntä haittaa suukotella minua:) Kellot olivat tosiaan kovassa käytössä ja niillä saatiin aikaan muutamia hauskoja tilanteita mm. kesken tanssien kun pari ryntäsi eri puolilta salia suukottelemaan. Loppuillasta kyllä takavarikoimme nämä kellot, sillä niiden kanssa ruvettiin tanssimaan ja voitte uskoa sitä kilinän määrää:D Lapset olivat myös kovin innoissaan näistä kelloista.

    Jokaisen paikalle oli jaettu hääbingo, jota ihmiset täyttelivät hirveää vauhtia ja pientä vilppiäkin taisi olla pelissä;) Tämä toimi erittäin hyvänä jään rikkojana pöytäkunnissa. Palkinnot oli valittu häämatkakohteemme "mukaan". Palkintona oli mm. kreikkalaista olutta ja aurinkorasvaa.

    MInulle ja K:lle järjestetiin myös pieni visailu, jonka kysymyset tulivat vierailta. Jokaiseen pöytään oli jaettu kasa lappuja, joihin sai kirjoittaa kysymyksiä "kumpi teistä..." tyyliin. Kaaso ja bestman valitsivat kysymyksistä parhaimmat ja ne esitettiin meille meidän istuessa selät vastakkain. Molemmilla oli 1 sininen ja 1 punainen lappu, jolla osoitimme oman mielipiteemme kysymykseen. Yksi kysymys kuului: "kumpi teistä tulee nopeammin....(pitkä tauko.......).....töistä kotiin". Tälläisillä kysymyksillä saatiin morsiuspari punastumaan ja yleisö nauramaan:D

    Vaikka kerroinkin nyt näistä vapaaehtoisista ohjelmanumeroista, hypätään hieman vielä taaksepäin. Kun käytännön asiat oli käyty läpi, kävimme nopeasti läpi ketä ovat paikalla. Väen esittelynä toimi 10 kysymystä liittyen hääpariin. 5 koski minua ja 5 K:ta. Kysymykset liittyivät eri elämänvaiheisiimme ja kaikki, jotka tiesivät tapahtumasta nousivat ylös. Kysymyksiä oli yritetty muotoilla siten, että suurinpiirtein kaikki nousisivat (osa liittyi lapsuuteen, kouluaikoihin, työelämään jne.). Tässä ohjelmanumerossa ainakin kävi ilmi se, että muutama luokkatoveri oli lintsannut koulusta;) Kysymys liittyi erääseen demoon jonka olin tehnyt, osa myönsi ettei ollut ollut läsnä tuolloin;)

    Ruokailun jälkeen kuulimme 2 puhetta ja kisasimme edellä mainitussa visailussa. K:n veljen puhe oli todella ihana ja sekin sai paljon kehuja. Puhe oli hienosti sidottu tuon päivämäärän ympärille. Siinä kohtaa kun puheen aikana paikalle ilmestyi tikkaat, rupesi minua pelottamaan. Puhe kuitenkin pyöri sen ympärillä, että olimme valinneet hääpäiväksi 13. päivän, kello 13 ja vuosi 13:D MInä onneksi uskon, että 13 on huono numero vain jos se on perjantai 13 ja jostain olen vielä saanut päähänni että sen pitää olla syyskuun perjantai 13. En muista kuitenkaan koskaan nauraneeni niin paljon kuin tätä puhetta kuunnellessa. Puheessa minulle myös selvisi monia veljesten välisiä yhtäläisyyksiä ja myös yhtäläisyyksiä joita minä jaan tämän K.n veljen avopuolison kanssa, saimme siis todella hyviä vinkkejä siitä, miten meidän tulisi erilaisissa tilanteissa toimia jotta välttäisimme turhat riidat. Pelottavaa miten oikeassa K:n veli oli:D

    Tähän päätän ohjelmamme osan 1. Käyn lisäämässä kuvia kun saan bloggerin jälleen tekemään yhteistyötä kanssani:) Luulen, että osa 2 on vielä tänään luvassa:)






     

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!