perjantai 28. joulukuuta 2012

Hääyö

Meille on tullut ajankohtaiseksi hääsviitin varaaminen hääpäivälle. Ilmeisesti emme pääse lähtemään häämatkalle heti häiden jälkeen, joten häyö vietetään varmaan Porissa. Jotenkin en itse pidä siitä ajatuksesta, että hääyötä vietetään kotikaupungissa ja yön jälkeen palataan suoraan takaisin arkeen. Vaikka mikäs siinä, yhteistähän arkea on tarkoitus eteenpäin jatkaa:) Jotenkin olisi kuitenkin ollut kiva löytää hääsviitti jostain muualta, mutta vaihtoehdot ovat todella rajatut.

Ajankohtaiseksi sviitin varaaminen on tullut siksi, että häitämme vietetään juuri samana päivänä kun Pori Jazz tapahtuma alkaa. Vaikka Jazzien ensimmäinen viikonloppu ei onneksi ole se suosituin, ovat hotellit jo kuitenkin ruvenneet kyselemään meiltä (siis hotellit, joista huonetta on tiedusteltu) vahvistusta varaukselle juuri tämän tapahtuman vuoksi.

Tarjolla on näillä näkymin kolme potentiaalista hotellia. On sama hotelli, jossa osa vieraistamme majoittuu, sekä pari muuta. Olisimme halunneet Scandic hotellistaa minisviitin, johon kuului poreamme, mutta hotellin remontien yhteydessä tuo huone on poistettu. Kaikki kolme hotellia tarjoavat yöpymistä sviitissä, jossa on sauna. Itse en oikein ymmärrä tuota saunaa. Tai ainakaan henkilökohtaisesti ajatuksissa ei ole ollut saunoa tuoreen sulhon kanssa. Itse mieluummin valitsisin poreammeelle varustetun huoneen:)

Itseäni kutkuttaisi ajatus yöpymisestä kylpylähotellissa. Nyt tarvii ottaa asia sulhon kanssa vielä puheeksi ja ruveta vastailemaan hotelleille:) Tietääkö joku jotain spesiaaleja paikkoja Satakunnan alueella, joita osaisi suositella hääyön viettoon?

Millaiset suunnitelmat/odotukset teillä on hääyön suhteen? Missä majoitutte? Ja onko teillä jotain vaatimuksia paikan suhteen?

1 kommentti:

  1. Siis mäkin oon tota saunaa vähän kummastellut.. Itse en oo siitä ollenkaan niin innoissani, kuin ammeesta. Tietysti sviitit on tehty myös muuhu, kuin hääöiden viettämiseen, jolloin se sauna on ihan ymmärrettävä, mutta en vaan itse ollenkaan ajattele, että se sauna ois se juttu hääyönä :D
    Me mennään kylpylähotellin juniorsviittiin jossa on amme. Eme viitsineet oikein isoa ja hienoa sviittiä varata, kun emme kauaa ehdi huoneesta nauttia. Seuraavana päivänä kello soi näet ennen kahdeksaa, kun pitää kiiruhtaa bussiin ja lentokentälle, josta alkaa matka Leville. Tosin eilen aloin miettiä, että jos lähdettäisiinkin vasta maanantaina, ettei tarvitsisi heti häiden jälkeisenä aamuna herätä kukonlaulun aikaan..

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!