maanantai 20. toukokuuta 2013

Tulossa varmasti ihana syksy:)

Osaako joku sanoa, saanko kirjoitettua yksittäisen blogikirjoituksen siten, että vain rekisteröityneet lukijat sen näkevät??

Kovasti olisi kirjoitettavana yksi postauksen aihe, joka ei ole kaikkien silmille:)

Havahduin eilen illalla siihen, että luvassa on varmasti todella mukava syksy, varmasti myös ihan mahtava kesä toki ennen sitä:) Pitkästä aikaan suuri tyytyväisyyden ja hyvän olon tunne pyyhkäisi yli, tajusin nimittäin, että ei enää aikaakaan, kun saan itselleni uuden sukunimen ja uuden tittelin; Vaimo. Sen lisäksi aion hommata itselleni myös uuden rouvalookin jonka lisäksi olemme puhuneet, että rupeaisimme tosissamme etsimään yhteistä OMAA (tai no, pankin:D) kotia häiden jälkeen. Oma "ehtoni" oli, että asunto hommataan joko syksyllä tai vasta keväällä, mutta ei talvella:) En ensinnäkään halua heti joutua lumihommiin ja haluan nähdä tulevan kodin pihan kesä/syysloistossa ennen ostopäätöstä:) En halua keväällä havahtua lumen alta paljastuvaan kaaokseen:)

Muutoksia tuo siis syksykin tullessaan:)

Mitäs minä sitten toivoisin omalta asunnolta:

Se olisi ensinnäkin omakotitalo
Siinä olisi pohjaratkaisusta tietenkin riippuen vähintään 100 neliötä
Vähintään 3h+k+s+at
Oma melko iso piha ja aidattu tai sitten se aidataan koiruutta varten
ei naapureita 2m päässä
Kivitalo
Pinnoiltaan niin siisti, että se ei juuri tarvitsisi remottia
Mielellään siellä olisi varaava takka/takat
Sieltä lötyisi kaksi karvakaveria;) (kovasti on puhuttu että ehkä kun omaan asuntoon muutamme, hommaisimme muuttopaineiden jälkeen toisen karvavauvan:))

P.S Entä jos ostankin K:lle huomenlahjaksi koiranpennun;P  (oma lehmä hiukan ojassa:D)


2 kommenttia:

  1. Hei, me saatiin yks häälahja tossa viikonloppuna vähän etukäteen; yorkshiren terrieri, ihan pieni 9vkon ikäinen pentu! <3 Eli ei yhtään huono huomenlahja! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että:) ihanaa:) onnea uudesta perheenjäsenestä:)

      Poista

Kiitos kommentistasi!