perjantai 5. heinäkuuta 2013

Mr&Mrs ja yllätyskosinta

Ensinnäkin, suuri kiitos Hääkeijulle blogissa tiara ja huntu! Luin eilen hänen ensimmäisen DIY postauksen joka oli kuin parhain pelastus! Olen jo pitkään miettinyt, miten koristelisin minun ja K:n pöydän. Olin jo päättänyt, että peruskoristelua (joka siis kaikissa pöydissä) lukuunottamatta en pöytää koristele, kun en mitään järkevää keksinyt. Sitten näin tuon postauksen ja kirjaimellisesti siitä paikasta pinkaisin Prismaan (sieltä kun saan noista askartelutuotteista vielä -15%). Ostin samat kirjaimet kuin Hääkeiju tässä postauksessa. Itse ostin teeman mukaan mustaa maalia ja hopeista glitteriä. olen todella tyytyväinen noihin kirjaimiin ja tuohon ideaan:) hieman vaivaa se, että mielestäni tuo & merkki olisi kuitenkin tarvinnut maalata esim. valkoisella tai jollakin muulla värillä/tavalla. Tässä kuitenkin nuo meidän versiot noista kirjaimista:



Mitä nyt tuo & merkki on väärinpäinXD

Nämä tulevat nyt sitten koristamaan pöytäämme:) Olen myös ostanut käytettynä meille 32 kappaletta matalia tuikkukippoja, jotka on päällystetty timanttinauhalla. Osa näistä saattaa tulla meidän pöytään, mutta pääasiassa niillä koristellaan ikkunalaudat:)

Tässä muuten vielä kuva meidän vieraskirjaan tulevista lappusista:

kahta väriä: vaaleanvihreä ja hopea

Ja sitten tuohon otsikon toiseen osaan, nimittäin yllätyskosintaan. Olemme K:n kanssa olleet koko viikon tähän asti samassa asunnossa vain yöunien aikana. Muuten molemmat ovat sykkineet joka paikkaan. Tästäkin syystä varmaan molemmat olleet hiukan kireitä. 

Olen aina silloin tällöin huomauttanut K:lle, että eipä minun eteen koskaan polvistuttu. Ja kaikkien kavereiden eteen ovat kosijat polvistuneet jne:) Tänään törmäsimme K:n kanssa parkkipaikallemme, kun hän oli lähdössä parturiin ja ostoksille. Minä jäin kotiin laittamaan ruokaa. K toi kauppakassit  sisään ja hävisi yhtäkkiä takaisin ulos. Sinä aikana minä kipitin eteiseen. K tuli kukkasen kanssa sisään ja yhtäkkiä polvistui eteeni, veti vihkisormukseni taskustaan ja kysyi "tuletko vaimokseni". Siinä ei pystynyt kyllä kyyneleitä pidättelemään<3 Minä toki suostuin tähän kosintaan;) 

Hän sanoi, että tarkoitus oli ollut laittaa ruokaa ja järjestää isompi "numero" tästä kosinnasta maanantaina (tämän viikon) mutta kun minä tyhmä olinkin häntä ennen töistä kotona. Tyhmä minä:) Hän myös sanoi pelänneensä, että aika ennen häitä loppuu kesken tämän toteuttamiseen, joten oli toteutettava jotain. Totesin vaan, että tuo pienieleisempi tapa oli ihan hyvä, ei K ole kovin suurieleinen mies:) 

nyt minäkin olen kuullut nuo maagiset sanat "Tuletko vaimokseni":) Ihanaa<3 Tästä on hyvä aloittaa viikonloppu:)

3 kommenttia:

  1. Voiii, vähänkö söpöä :) Ja kiva ele, vaikkakin iha häiden alla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikas oli söpöä :) sain ainakin polvistumiseni ennen kuin tuo kysymys oli liian myöhäistä :)

      Poista
  2. kiitos maininnasta ja ihanat tuli! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!