lauantai 26. tammikuuta 2013

Alkoholikäytännöt

Monet muutkin kanssa morsiamet ovat kirjoitelleet häidensä alkoholikäytännöistä. Ensin ajattelin, että itse en edes uskalla asiasta kirjoittaa, sillä olemme saaneet melkoisesti negatiivisia ajatuksia niskaamme valitsemastamme käytännöstä. Nyt kuitenkin olen huomannut, että muillakin morsiamilla on samanlaisia ajatuksia, joten uskaltaudun kirjoittamaan.

Me olemme ensinnäkin päättäneet, että morsiuspari ei juo juhlassa kuin onnittelumaljan. Se oli yhteinen päätös, josta ei edes tarvinnut keskustella. Hieman vielä auki on se, korkkaammeko me jotain kun virallinen ohjelma on ohi, mutta tuskin korkkaamme. Emme halua viettää hääyötä pöhnässä/humalassa. Ja helpompi pitää näistä omista rajoista kiinni, jos liikenteeseen lähtee nollatoleranssilla. 

Emme myöskään aio juurikaan tarjota vieraille alkoholia. Kuten kutsun tekstistä käy ilmi, toivomme, että vieraat viettävät juhlaa maltilla. Olemme molemmat murehtivaa sorttia, emmekä halua vastuullemme sitä, että me olemme juottaneet vieraamme siihen kuntoon, että saamme murehtia heistä koko illan. Myös bestmanille ja kaasolle on tehty selväksi, että heidän juomisensa saa alkaa vasta virallisen ohjelman jälkeen. Bestman piti tätä itsestään selvyytenä ja oli myös sillä linjalla että bestman ei illan aikana juo, sillä hän toimii kuskinamme. Kiva:) (P.S K oli käynyt keskustelua bestmanin kanssa joka oli edennyt hurjan hyvin, toivottavasti minäkin vakuutun hänestä vielä ajan kanssa).

Juhlapaikallamme on A-oikeudet, kuin myös oikeudet tuoda omia juomia (siis me saamme tarjota omia juomia). Tarkoituksenamme on tarjota noin 1 tölkki/kaato juomaa ruuan kanssa per vieras sekä tietty se onnittelumalja. Aveceista emme ole vielä varmoja. Boolia häissämme ei tarjoilla ennen kuin morsiuspari on poistunut juhlasta. Vieraat saavat jäädä juhlimaan poistuttuamme. Tarkoitus siis on, että juhlissa toimii baari ja vieraat saavat omakustanteisesti ostaa juomia baarista.

Näillä mennään. Enempää en sitten aiokkaan toimintaamme puolustella. Me haluamme, että vieraat voivat juhli kanssamme juomatta itseään konttauskuntoon. Ja jos konttaavat, on se sitten heidän vastuullaan, eikä meidän.

11 kommenttia:

  1. Teidän häät, teidän päätös! :) Tarkoitan, että eihän teidän tarvitse päätöstänne enempää perustellakaan, koska teidän juhlissa teidän tavalla, eikä siihen pitäisi olla kellään mitään sanottavaa. :)

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä edellisen kanssa, teidän häät joten te päätätte eikä teidän tarvitse tosiaan asiaa sen enempää perustella tai pelätä negatiivisia kommentteja. Me tarjoilemme häissämme alkoholia, mutta ei mua yhtään kummastuta tää teidän mielipide alkoholin tarjoilun suhteen. Itsekin olen ollut häissä, joissa ei tarjottu edes alkumaljaa eikä se tuntunut mitenkään "oudolta" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvä kuulla, että ihmiset eivät välttämättä kiinnitä edes huomiota alkoholin puuttumiseen:)

      Poista
  3. Meillä on melko sama meininki! Inhoan ajatusta, että koko juhlakansa olisi ihan päissään (tämä vaikutus kun ilmaisella viinalla tuppaa olemaan). Niin tarjoamme alkujuoma, ruuan kanssa kaksi kaatoa viiniä ja thats it. Baari on avoinna koko illan, josta saa itselleen kustantaa mitä tahtojaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jotenkin tuntuu välillä siltä, että varsinkin suomalaisissa häissä on oletus, että alkoholi virtaa ja vieläpä hääparin kustannuksella..Saavat itse kukin ostaa omat juomansa:)

      Poista
  4. Meillä oli melko runsaastikin alkoholia tarjolla, mutta loppupeleissä sitä jäi tosi paljon yli. Ehkä se häissä örveltäminen ei ole enää niin "muodissa"? Itse ei oltu sovittu omista juomamääristämme mitään, mutta siinä kävi loppupeleissä niin, että join itse vain onnittelumaljan ja lasin viiniä, ja ajoin sitten vielä meidät hääyöpaikkaan illalla. Oikeastaan se oli tosi kiva noin, ja kiva tietää, että ainakin muistaa kyseisestä päivästä kaiken! Eli varmasti hyvä päätös, tuskin kaduttaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin kyllä, että teidän häissä porukka ei ollut konttauskunnossa:)Itsekin haluan, että ollaan molemmat illalla/yöllä niin freesejä kuin jännitykseltä voi olla, mutta ei humalassa.

      Poista
  5. Minäkin aion varmasti rajoittaa alkoholin käyttöä omissa häissäni! En itse välitä juomisesta oikeastaan yhtään, enkä halua että oma tärkeä päiväni menee pilalle koska muut ihmiset eivät osaa käyttäytyä. Kyllähän nyt häissä on muutakin tekemistä kuin juoda ilmaset kännit... Eli kannatan päätöstänne :)
    Omalta osaltani tämä asia ei ole ajankohtainen, mutta (kuten varmaan kaikki naiset) olen häähommia miettinyt jo melko pitkälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekään en välitä juomisesta juurikaan, en juhlana enkä arkena. Siksi minusta on ok, jos vieraat kunniottavat myös tätä...

      Poista

Kiitos kommentistasi!