torstai 7. helmikuuta 2013

How to marry a Finnish girl?

Viime viikkoina/kuukausina olo on ollut tosi raskas. Koko ajan väsyttää, mutta uni ei tule. Mikään ei kiinnosta ja koko ajan tuntuu olevan kiire. Edes hää jutut eivät ole kovin jaksaneet innostaa varsinkaan kun ei ole juuri ketään kenen kanssa sen hömpöytksen livenä jakaisi. K:kin on harvase päivä kysellyt mikä on kun olen kuulemma kovin outo. Sen lisäksi että maailma painaa harteilla, pitäisi (siis totta kai pitää) jaksaa huolehtia parisuhteesta, että toisella ei ole sellainen olo, että hän jää arjen jalkoihin. Olo on ollut jotenkin eksynyt, raskas ja väsynyt. Kaikki tuntuu huonolta tai vaikelta, jopa koiran kanssa lenkkeily on totaalista pakkopullaa. Ehkä kirjoitan tämän päivityksen lähinnä itselleni, tsempatakseni itseäni hieman eteenpäin:)

Olen löytänyt itselleni iltojen hauskuuttajan, nimittäin Phil Schwarzmanin: How to marry a Finnish girl. Kirjaa eivät saisi suomalaiset lukea, mutta rikon nyt tätä pyyntöä. En ole päässyt kirjassa kuin vasta puoliväliin, mutta se on totaalisen hulvaton!Varsinkin kun yrittää lukea sen avoimin mielin. Kirja on siis englanniksi, kuten nimestä voi päätellä. Löysin sen eräästä pienestä paikallisesta kirjakaupasta. Siinä se nökötti kassalla kun olin maksamassa työpaikkani ostoksia. Tässä ote kirjan takatekstistä, joka sai minut innostumaan kirjan ostamisesta:

Myös MTV3 on uutisoinut kirjasta täällä

Kirjasta sanottua:

Kenelle: Huumorintajuisille suomalaisille ja kaikille ulkomaalaisille Suomi-faneille sekä tänne muuttoa harkitseville… ihan vaan varoituksen sanasena :)
Kun kirjan kannessa komeilee lause ”Don’t let Finns Read This book”, sehän on pakko lukea!

Otteita kirjasta:

Top 10 Reasons Why You Should Stay Home. Weather: Sometimes it seems this is the only reason to hate Finland, hence the #1 spot. Six months of solid cold weather and snow. Finns will keep telling you, ”But you see…Finnish summers are so GREAT!” You know where else summer is great? EVERYWHERE. It’s summer.
Finns don’t raise their voices at one another (neighbors may hear). Finns don’t throw things (too expensive), Finns don’t storm out (Mari will get even more angry)… Finns mope. It’s three to five days of talking even less than before. It’s a game to see who can hold out the longest. NOTE: Mari will win.
Finnish women are the most amazing women in the world. That’s not a matter of opinion – that’s a fact. They’re beautiful and intelligent and determined and devoted and modern and feminine and masculine and down-to-earth and humourous and most importantly… they love foreign men.

Siis ehdottomasti kannattaa lukea! Suosittelen:)

Ja sitten vielä pari asiaa.

Aioin todellakin viikonlopun aikana testata tuota DIY ideaa noista kortinpidikkeistä! Isäntä lähtee tänään työmatkalle ja palaa vasta myöhään perjantaina. Minulla on siis tänäänkin hyvää aikaa lähteä shoppailemaan "maaleja" noihin ja kokeilla niiden tekemistä vaikka perjantai-illan ratoksi:) Pakko koikeilla:)

Kovasti oli puhe, että lähtisimme viikonloppuna kylpylälomalle. Nyt lomasuunnitelmat ovat jääneet, mutta kylpylään olisi kuitenkin tarkoitus mennä:) Voipi olla, että suuntaamme Nokian Edeniin:) Samalla voisi vieraille K:n veljen luona:) Toivottavasti tämä toteutuu!! Olisin niin sen tarpeessa.

Jos se jostain syystä ei toteudukkaan, ei ole hätä tämän näköinen. 22-24.2 K on lähdössä poikaporukalla Lappeenrantaan. Suunnitelmana oli ajaa Jyväskylään ja hypätä sieltä yhden toisen lähtijän kyytiin. Jyväskylään? No minähän lähden kanssa:) Varasin itselleni ja koiralle hotelli huoneen Jyväskylän uudesta Sokoshotellista. Pyysin vielä parivuoteen ja kylpyammeen:) Perjantaina olemme vasta aika myöhään paikalla, joten tarkoitus on pääasiassa nauttia hyvästä ruuasta, pitkistä lenkeistä tutuissa maisemissa ja pitkistä unista:) Lauantaina suuntamme karvakaverin kanssa Saarijärvelle<3 Käymme lenkillä entisen pomoni (joka myös kaverini) kanssa, käymme tapaamassa toista ystävääni ja hänen koiran"pentunsa". Voi olla että saarijärvellä käymme tapaamassa muitakin kavereita:) Kun palaamme Jyväskylään, meillä on toiset koiratreffit ja taas narttukoiran kanssa joten Immulla tulee varmasti olemaan kiva päivä:) Sunnuntaina huoneen luovutuksen jälkeen on tarkoitus lähteä kaasoilemaan:)

Eli luvassa paljon lepoa, pitkiä kylpyjä, todennäköisesti ruokaa huonepalvelusta, pitkiä lenkkejä, tuttuja maisemia ja ihania ystäviä. Olen jopa kahtena iltana kutsunut erinäisiä ihmisiä aloittelemaan ennen oman illanviettonsa alkamista hotellille:) Immu haukkuu yksin olleessaan (oudossa paikassa) siksi ohjelma on koitettu rakentaa niin, että hän ei joutuisi olemaan yksin. Autossa hän viihtyy erinomaisesti, vaikka yksin, joten shoppailujen ajaksi Immu saa jäädä odottamaan autoa. Keski-Suomessa tulee aina hyvä mieli<3


Meille tulee todennäköisesti tälläinen huone

Aioin nauttia pitkistä aamiaisista

Herkkujen äärellä

Huoneesta toki löytyy kylpyamme:)

Ja ehkä aulassa voisi käydä vaikka yksillä
Hotellista löytyy mm. Italialainen ravintola:) Ajatuksenani on jättää Immu yksin vain aamiaisen ajaksi, jottei naapureille koidu harmia. Toki pyysin huoneen, jossa ei olisi huonenaapureita lähellä, mutta tästähän ei tietenkään varmuutta ole.

Että minulla on ikävä Keski-Suomea ja elämääni siellä :'( <3

10 kommenttia:

  1. Koitahan jaksaa! Onneksi alkaa tulla kevät ja valoa, ehkä aurinkokin rupeaa pilkistelemään ja mielikin piristyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näimpä:) Olin todella iloinen siitä, että tänään kävin koiran kanssa lenkillä töiden jälkeen, eikä ollut pimeää:) Arjen pieniä iloja:)

      Poista
  2. Tsemppia!

    Ja pakko sanoo, etta itsekin olen tuon kirjan lukenut (tietysti heti ensimmaisena, vaikka se oli lahja mun vanhemmilta mun miehelle :D) ja oli erittain viihdyttava :'D

    VastaaPoista
  3. Sun blogi on tosi kiva, mutta saisiko innokas lukija esittää erään toiveen? Voisiko blogin fontin muuttaa hieman kevyemmäksi ja helpommaksi lukea? Onhan se ehkä mälsemmän näköistä, mutta lukijaystävällisempää. Kiitos! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tosi hyvältä idealta, teempäs asialle jotain:)

      Poista
  4. Jaksuja! Itselleni iski pieni after-wedding blues ja yritän jostain kaivaa taas innostusta tähän bloggailuun ja kaikkeen muuhunkin.. Vielä parin päivän lepo, niin eiköhän se tästä. :)
    Toi kirja vaikuttaa tosi hauskalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lepäile ja kerää sinäkin voimia rankan uurastuksen jälkeen:) SUosittelen kyllä ehdottomasti kirjan lukemista:)

      Poista
  5. Koitahan jaksella, ja hei tosiaan jotain pientä lepotaukoo arjen keskelle ennenku olo menee tosi loppuunkulutetuks :)

    Mä en oikeen tajunnu tosta kirjan tekstistä, ku on niin pääääd inglish! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeistään sitten 22-24pvä aioin levätä:) Aamiaisenkin jälkeen kömmin varmaan vaan takaisin nukkumaan:) Harmi kun tuota kirjaa julkaistaan vaan englanniksi:) On kyllä hauska:)

      Poista

Kiitos kommentistasi!