lauantai 4. elokuuta 2012

Kimppu

Katsotaan tuleeko tästä mökillä kirjoittamisesta mitään, kun tuntuu toi nettiyhteys pätkivän. Näin harmaan ja sateisen päivän ratoksi rupesin pohtimaan morsiuskimppua. Siitä minulle ei vielä juuri ole mitään ajatuksta. Pidän kovasti gerberoista, mutta en ole oikein löytänyt nättiä kimppua, jossa kyseistä kukkaan käytetään. Olen myös kuullut, että gerbera ei ole kovin kestävä kimppukukka (?). Nettiä selaillessa huomasin, että gerberaa voi hienosti hyödyntää mm. pöytäkoristeissa. 

Kun selailin erilaisia kimppuvaihtoehtoja, päädyin "umpikujaan", sillä meillä ei ole sulhon kanssa ollut vielä mitään puhetta värimaailmasta. Tämä kun kuitenkin tulee näkymään jo kimpusta lähtien. Monet kimpuista joita katselin, päätyivät siis olemaan valkoisia.

Surffaillessani olen myös huomannut, että uutena ilmiönä tuntuu olevan rannekimput. Itse en oikein syttynyt tästä ideasta. Onko jolla kulla kokemusta rannekimpun käytöstä? Rannekimpusta olisi mm. se hyöty, että sen voisi näppärästi ottaa mukaan häävalssin huumaan.
Esimerkki rannekimpusta, laskeutuva malli

Haluaisin kimppuni olevan laskeutuvaa mallia. Todennäköistä on, että valitsen itselleni erillisen heittokimpun. Mahtaakohan erillinen heittokimppu omata samat ennustajan voimat kuin itse morsiuskimppu? Jos morsiuskimppua heitettäessä heitetäänkin erillinen heitto kimppu, ennustaako se seuraavan morsion?

Kesäisen värikäs heittokimppumalli






Kimppumalleja ja kukka vaihtoehtoja löytyy pilvin pimein, enköhän minäkin löydä niistä lopulta omani. Meille jopa suositeltiin jo erästä kukkakauppiasta, joka osaa muutaman tapaamisen jälkeen luoda morsiamelle juuri täydellisen kimpun. Tarina kertoo, että kertaakaan ei ole mennyt valinta pieleen. Ehkä käännynkin sitten hänen puoleensa;)

Punaista ja valkoista. Lilja on kaunis kukka morsiuskimppuun

Valkoista ja laskeutuvaa


Gerberaa. Ei juuri sytytä

Tätä kuvaa on jo ihasteltu aiemmin

Värikäs pöytäkoriste

Gerberaa pöytäkoristeessa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!