sunnuntai 12. elokuuta 2012

Päätöksiä!

Ei se keskustelu tulevan sulhasen kanssa ollutkaan ihan niin "helppoa" kun luulin. Vaikka hän olikin itse ehdottanut, että voimme asioista puhua, oli se silti vaikeaa:) Hän ei yhtään tykkää suunnittelusta ja pähkäämisestä. Sovimme, että jatkossa saan pikkuhiljaa kysellä je tehdä ehdotuksia häiden suhteen. Ei sitten tule kaadettua kaikkea yhdellä kertaa. Mutta saimme sentään jotain sovittua:) Saimme sovittua värimaailman, ainakin periaatteessa (hän kuitenkin lopetti tämän osuuden sanoen, että hänelle on ihan sama kunhan ei ole pinkkiä:D). Saimme myös sovittua ruokalista, jotta voin nyt sitten pyytää pitopalvelulta alustavan hintarvion. Pääsimme myös yksimielisyyteen kakusta (eli minun ehdotukseni sopi hänelle). Saimme myös sovittua karvakaverillemme mahdollisen hoitajaehdokkaa, sovittua kuvausjärjestelyistä ja ohjelman suunnasta. Saimme sovittua myös siitä, miten häissämme istutetaan vieraat:) Nyt minun täytynee kuitenkin pitää muutaman päivän tauko, ennen kuin kyselen lisää, sillä paljon on kysymyksiä jäljellä:)  Ja kakunkoristeen linjauksestakin pääsimme sopuun:) 

Sovimme myös, ettemme tee varsinaista budjettia, sovimme maksimimääriä mm. sormuksen ja puvun hinnalle ja niissä sitten koitetaan pysyä. Olen tutkinut paljon erilaisia osto ja myynti sivustoja ja koitan saada halvalla koristeita ym.

Vaikka väreistä päästiin sopuun, en vielä lyö asiaa lukkoon, sillä haluan ensin (20.8) käydä vielä juhlapaikalla ja ottaa kuvia paikan värityksistä. Katsotaan sopiiko ajatuksemme paikaan vai pitääkö värit miettiä tarkemmin paikan mukaan:)

Mutta nyt voi ainakin ruveta miettimään väritykseen sopivaa materiaalia:) ELikkä uusia postauksia luvassa hyvinkin pian:) Jei! Tästä on hyvä jatkaa:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!